|
|
27.07.08 Agit Prop Ihastutti Työväen Musiikkitapahtumassa Tiedote 27.7.2008 AGIT PROP IHASTUTTI TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMASSATyöväen Musiikkitapahtuma päättyi sunnuntaina koko perheen tapahtumaan. Kävijöitä nyt 37. kerran järjestetyssä tapahtumassa oli alustavan arvion mukaan tänä vuonna noin 28 000. Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja pitää tämänvuotista tapahtumaa onnistuneena ja kävijämäärää kesään nähden hyvänä. Erityisesti perjantain yleisömäärä yllätti tapahtuman järjestäjät positiivisesti. Marianne Haapoja toteaa: ”Tämä vuosi oli tavallaan välivuosi Työväen Musiikkitapahtumalle siinä mielessä, että viime kesänä vietimme tapahtuman 35-vuotisjuhlavuotta, ja ensi kesänä taas on Valkeakoskella myös asuntomessut, jotka tuovat paikkakunnalle väkeä.” Työväen Musiikkitapahtuman lauantain raikuvimmat suosionosoitukset kirvoitti legendaarinen Agit Prop iskevällä esiintymisellään. Toinen yleisön suosikki oli vetävästi esiintynyt Tuomari Nurmio ja Hunajaluut. Keskiviikkona festivaalin käynnistäneessä Koskirockissa esiintynyt energinen Chisu saavutti yleisöltä yllättävän suuren suosion. Perjantaina festivaalin avajaisissa Kiellettyjä lauluja esittänyt kaksikko M.A. Numminen & Pedro Hietanen hurmasivat niin ikään, samoin kuin a cappella -yhtye Club for five. Perjantain Asenne-illassa PAM-luodolla Freud Marx Engels & Jung villitsi yleisön viiden uuden kappaleensa ensiesityksillä. Ensi kesänä Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään 22.-26.7.2009 Valkeakoskella.
Lisätietoja: Johanna Tuliainen Tiedote 26.7.2008 TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMA HUIPENTUU KOKO PERHEEN TAPAHTUMIINAurinkoisen sään hellimä Työväen Musiikkitapahtuma päättyy sunnuntaina 27.7. koko perheelle suunnattuun ohjelmaan. Lepänkorven vieraslaiturilta lähtevällä Merirosvoristeilyllä tarjoillaan merirosvolounas. Merellisistä tunnelmista klovnien ja mimiikan pariin johdattelee Tapahtumateltan iltapäivän ohjelma, johon on vapaa pääsy. Kaupunkiklovnit Kurina ja Porina sekä heidän Kattilatoimistonsa tarjoavat lapsille suunnatun, yllätyksellisen ja hauskan vuorovaikutukseen perustuvan esityksen. Tanssiteatteri Minimin Suomen Kuningatar on kaikenikäisille sopiva katuteatteriesitys, jossa nähdään tanssijan lisäksi kolme koiraa. Miltei sanaton tuulipukuooppera sijoittuu koirapuistoon. Tilaisuuden ja mehutarjoilun tarjoaa Valkeakosken Sanomat. Ohjelmassa on lisäksi musiikkinäytelmä Viisi naista kappelissa Voipaalan Kesäteatterissa. Näytelmästä on sunnuntaina vielä kaksi näytöstä. Kaupunginteatterilla näytteillä on TSL:n ruotsinkielisen opintojärjestön ABF Österbottenin alueen harrastajien mielenkiintoinen kuvataidenäyttely. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Illalla Tehtaan kentällä pelataan veikkausliigaottelu FC Haka – VPS. Tapahtumarannekkeella peliin on vapaa pääsy. Esiintyjien paljous ja helteinen sää houkutteli runsaasti yleisöä Perjantai-iltana Työväen Musiikkitapahtuman kävijöitä hemmoteltiin Tapahtumateltan ja PAM-luodon monipuolisella musiikkitarjonnalla. PAM-luodon Asenne-illassa yleisöä viihdytti erityisesti Freud Marx Engels & Jung, joka yllätti kuulijat viidellä uudella kappaleella, jotka eilen saivat ensiesityksensä. M.A. Numminen & Pedro Hietanen saavuttivat suosiota Kielletyillä lauluillaan. Kauko Röyhkä ja Riku Mattila yhtyeineen olivat tyylikkäitä kuten aina, ja myös vetovoimainen Scandinavian Music Group innosti yleisön sekä tanssimaan että laulamaan mukana. Uransa 10-vuotisjuhlia viettävä Jonna Tervomaa lumosi ihailijansa. Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella 37. kerran ke 23.7.-su 27.7.2008
Lisätietoja: Johanna Tuliainen Tiedote 25.7.2008 TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMASSA KULTTUURIA LAIDASTA LAITAANTyöväen Musiikkitapahtuman neljättä festivaalipäivää juhlitaan lauantaina 26.7. Valkeakosken kauniissa maisemissa. Ohjelmatarjonnasta löytyy runsaasti erilaisia esiintyjiä. Valkeakosken kirkossa soi kello 16 konsertti Merikanto - Suomalainen laulu. Moneen kertaan palkittu ja lahjakas mezzosopraano Essi Luttinen laulaa yhdessä tenori Petri Bäckströmin kanssa, ja soitosta vastaa pianotaiteilija Tuula Hällström. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Sääksmäen seurakunnan kanssa. Timo Villbergin isännöimässä Liiteri-teltassa päivä alkaa Sykettä sydämeen –tilaisuudella, joka järjestetään yhteistyössä Valkeakosken Eläkeläisjärjestöjen Neuvottelukunnan kanssa. Tapahtumassa esiintyvät Lauluyhtye Pilke & Iso J. Fredrikson sekä Roundtanssijat. Iltapäivällä yhteistyössä KSL:n ja Rakennusliiton kanssa järjestettävässä paneelikeskustelussa pohdinnan aiheena on muuttuva työelämä – Pysyykö ammattiyhdistysliike mukana? Tilaisuudessa esiintyy muun muassa harmonikan virtuoosi Jonna Pirttijoki. Koko perheelle sopivaa ohjelmaa tarjoaa Lepänkorvan vieraslaiturilta laineille lähtevä Lastenlauluristeily, jossa lapsia ilostuttaa maailman vahvin tyttö Peppi Pitkätossu. Kaupunginteatterilla ihastuttaa harrastajavoimin toteutettu estraditaide, TSL Sanoja & Säveliä, jota katsomaan on yleisöllä vapaa pääsy. Niin ikään vapaa pääsy on Seikkailupuiston Metallirokkaa –konserttiin, jossa lapsia ja lapsenmielisiä laulattaa Rokki-Kokki ja taikatemppuja yleisön ihmetykseksi tekee Taikuri Halonen. Tilaisuuden juontaa Anitta Luoto, ja tarjolla on hernerokkaa. Tilaisuus on Metalliliiton tarjoama. PAM-luodolla järjestetään työväen- ja rauhanlaulujen karaoke yhteistyössä SAK:n kanssa. Folk-musiikkia akustisen yhtyeen kera esittää Hanna Ruuskanen & Tarina. Idän musiikkityylien eri elementit yhdistyvät pietarilaisen Dobranotchin soitannossa. Ilta luodolla huipentuu etelä-afrikkalaisen Black Foot Clanin mahtaviin soundeihin. Illalla Tapahtumateltassa vaihtelevat tunnelmat tiuhaan tahtiin. Sanna Saarinen ja Pasi Repo esittävät Jacques Brelin Elämännälkäisiä lauluja, Hannu Seppänen jatkaa esityksellään suomalaisen laulelman ja kupletin perinnettä, pitkän linjan muusikko ja lauluntekijä Timo Kiiskisen laulut tulvivat melankoliaa ja Tötterssön esittää perinteistä suomalaista polkkaa modernilla otteella. JHL:n tarjoamassa Soppaa & Soittoa –konsertissa nähdään lavalla maineikas Agit Prop, jonka jälkeen kuullaan AKT:n ja VML:n tarjoama Pikitie ja raiteet vie –konsertti jossa uuden yhtyeen kanssa ennestään tutulla tyylillä esiintyy Pelle Miljoona & Unabomber. Illan muita esiintyjiä ovat Tuomari Nurmio ja Hunajaluut, Olavi Uusivirta ja Tapahtumateltan illan päättää Moses Hazy. Kirjaslammen tanssilavalla nähdään Jouko Aaltosen dokumentti Punk - tauti joka ei tapa ja lauantaitanssien tanssittajina toimivat Aki Mäki, Antti Hautaniemi & Iltatähti. Yöyhteislaulut lauletaan perinteisesti Kirjaslammen luonnonkauniissa uimalassa. Laulattajina toimivat Jouni ja Reino Bäckström. Laulun ja valon juhlaa lammen rannalla tarjoaa Uutispäivä Demari. Danny villitsi torstaina Työväen Musiikkitapahtumassa Torstain Tähti-illassa Danny, D´Voices & Islanders villitsi Työväen Musiikkitapahtuman yleisön. Yhteiskunnallinen rap –tapahtuma ja Yöväen baarikatukierros jäivät tänä vuonna hiukan Dannyn kuuman shown varjoon. Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella 37. kerran ke 23.7.-su 27.7.2008
Lisätietoja: Johanna Tuliainen Tiedote 24.7.2008 Työväen Musiikkitapahtuman Avajaisissa M.A. Numminen ja Pedro Hietanen Esittävät Kiellettyjä LaulujaTyöväen Musiikkitapahtuman virallisia avajaisia vietetään perjantaina 25.7. jolloin M.A. Numminen ja Pedro Hietanen esittävät kiellettyjä lauluja. Kaksikko esittää Nummisen legendaarisia, rohkeita ja humoristisia Underground-kappaleita, jotka aikoinaan joutuivat esityskieltoon Yleisradiossa. Avajaisissa kuullaan myös Valkeakosken soittokunnan esitys. Tapahtumateltassa esiintyvät perjantaina monipuolinen a cappella -lauluyhtye Club for five, punkmies Tumppi Varonen ja soulmies Osmo Ikonen Soolo-projektissa sekä Kauko Röyhkä & Riku Mattila bändeineen. Scandinavian Music Group hurmaa tapahtuman perjantaissa taatuissa poprock – tunnelmissa, jonka jälkeen lavan valtaa tänä vuonna uransa 10-vuotisjuhlaa viettävä Jonna Tervomaa. Tapahtumateltan illan päättää valkeakoskelainen Köyhät Pojat. PAM-luodon Asenne-ilta aloitetaan työväen-, rauhan- ja punklaulujen karaokella. Illan aikana esiintyvät Tapio, joka esittää suomenkielistä energistä punkrockia, Freud Marx Engels & Jung sekä Stalingrad Cowgirls, joka on Sallasta kotoisin oleva kolmen naisen muodostama punk/rock musiikkia soittava trio. Legendaarinen punk-yhtye Kohu-63 päättää Asenne-illan asenteella. Kirjaslammen tanssilavan vanhanajan lavatansseissa yleisöä viihdyttää Vallilan Tango. Helsinkiläinen yhtye soittaa muun muassa Olavi Virran ja Dallapén tunnetuksi tekemiä sekä vähemmän tunnettuja sävelmiä 20 – 50-luvulta, ajalta ennen rautalangan keksimistä. Yhtyeen kokoonpano on kuin Suomi-Filmin koivukoristellulta tanssilavalta: viulun, klarinetin, trumpetin, tuuban ja rumpujen lisäksi mukana kurnuttaa hanuri. Keskiviikon Koskirockissa hyvä meno Työväen Musiikkitapahtuma jyrähti käyntiin 37.kerran keskiviikkona 23.7.2008 Koskirockilla. Illan esiintyjiä olivat hurmaava Jenni Vartiainen, energinen ja välitön Chisu, taitava The Freza sekä tummanpuhuva Halla. Aurinkoinen sää pitkän sadekauden jälkeen ja mielenkiintoinen ohjelma toi Tapahtumatelttaan vajaan 700 henkeä. Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella 37. kerran ke 23.7.-su 27.7.2008
Lisätietoja: Johanna Tuliainen Tiedote 23.7.2008 TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMASSA ISO D JA YHTEISKUNNALLISTA RÄPPIÄTyöväen musiikkitapahtuma käynnistyy tänään Tapahtumateltassa järjestettävällä Koskirockilla. Tapahtumateltassa esiintyvät silloin Gimmelistä soolouralle lähtenyt Jenni Vartiainen, talvella debyyttialbuminsa julkaissut Chisu, helsinkiläinen neljän naisen muodostama The Freza sekä valkeakoskelainen Halla. Illan juontaa Gekko. Torstaina Tapahtumateltan valtaa Danny Islanders-bändeineen ja D’Voices –lauluryhmineen. Jo 1960-luvulta asti massiivisilla musiikkishowkiertueillaan valloittanut musiikkineuvos ei takuulla jätä ketään kylmäksi. Ennen Dannya nautitaan Elviksen ikivihreistä Valkeakoski Big Bandin esittämänä. Solistina 17-henkisellä big bandilla on Big J. Ohjelmisto koostuu rockin kuninkaan hiteistä nuoruusvuosilta aina viimeisiin aikoihin saakka. Big Band jatkaa housebändinä vielä Dannyn lopetettua. Kirjaslammen tanssilavalla otetaan kantaa puhemusiikin keinoin Yhteiskunnallinen rap –tapahtumassa. Lavalle nousevat Amoc, Pahat Viinit, Lepakkotiimi sekä Tupla. Amoc eli Mikkal Morottaja on inarilainen MC, joka räppää inarinsaameksi. Pahat Viinit tunnetaan kovana liveyhtyeenä: yhtye koostuu aikaisemmin Tulenkantajissa vaikuttaneista Hannibalista ja Sopasta, Kilari Autiosta, Dj Massimosta sekä Tykopaatista. Vammalalainen kolmehenkinen Lepakkotiimi voitti viime vuonna Työväen Musiikkitapahtumassa järjestetyn Yhteiskunnallinen rap -kilpailun, ja voittajakappale ”Pätkä työstä” julkaistiin toukokuussa singlenä. Tupla on osa Nelkyt2-kokoonpanoa, ja lavalla vierailee myös muita bändin jäseniä. Loppuillasta tapahtuma rantautuu myös ravintoloihin. Yöväen baarikatukierros on neljässä Valtakadun ravintolassa järjestettävä tapahtuma, jossa esiintyvät vuorotellen Sam Buddy, Timo Forss ja Tero Pulkkinen, Duo Impropaatturi ja Yrjänä Sauros. Kierroksen ravintoloihin on vapaa pääsy. Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella 37. kerran ke 23.7.-su 27.7.2008
Lisätietoja: Johanna Tuliainen Tiedote 22.7.2008 TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMA VIIHDYTTÄÄ KOKO PERHETTÄKeskiviikkona käynnistyvässä Työväen Musiikkitapahtumassa on paljon ohjelmaa, johon voi osallistua koko perheen voimin. Lauantaina Metalliliiton kanssa yhteistyössä järjestettävässä Metallirokkaa –konsertissa musisoi nelihenkinen Rokki-Kokki. Svengaava tenavien suosikki on leikittänyt ja laulattanut lapsia ja lapsenmielisiä jo vuodesta 1991. Konsertissa temppuilee myös Taikuri Halonen, ja paikan päällä tarjoillaan hernerokkaa. Sekä lauantaina että sunnuntaina lapset voivat suunnata myös ulapalle Lepänkorvan vieraslaiturilta. Lauantain lastenlauluristeilyllä viihdyttää kaikille tuttu lettipää Peppi Pitkätossu. Sunnuntaina taas on vuorossa Merirosvoristeily, jonka hintaan sisältyy myös merirosvolounas niin pienille kuin isommillekin piraateille. Sunnuntaina tapahtumateltan valtaavat Kaupunkiklovnit ja Tanssiteatteri Minimi. Kaupunkiklovnien Kattilatoimisto on lapsille suunnattu vuorovaikutteinen, hauska ja yllätyksellinen esitys, jonka teemoja ovat ilo, sopu ja luovuus. Klovnit Kurina ja Porina saavat molemmat toisistaan tietämättä kutsun töihin Kattilatoimistoon. Mutta mitä ihmettä tapahtuu, kun klovnit yhyttävät toisensa? Ja mitä ihmeellisiä asioita toimiston kattiloista löytyykään… Kaupunkiklovnit on vuonna 2007 alkanut vuorovaikutteinen ”KYHY = klovnit työhyvinvoinnin asialla” – hanke, joka tarjoaa iloa, huumoria, asennetta ja asiaa erilaisille yleisöille. Minimin Suomen kuningatar taas on koko perheen katuteatteriesitys kolmelle koiralle ja tanssijalle. Lähes mykkä tuulipukuooppera kertoo oudosta tapahtumasarjasta, joka voisi tapahtua missä tahansa koirapuistossa. Lapset ovat toki tervetulleita myös muihin festivaalin tapahtumiin, ja alle kuusivuotiaille sisäänpääsy esityksiin risteilyjä lukuun ottamatta on ilmainen. Alle 16-vuotiaat nuoret pääsevät tapahtumiin puoleen hintaan risteilyjä, rap-tapahtumaa ja Koskirockia lukuun ottamatta. Kannattaa muistaa, että alaikäiset pääsevät festivaaliravintoloihin iltakymmenen jälkeen vain omien vanhempiensa seurassa. Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella 37. kerran ke 23.7.-su 27.7.2008
Lisätietoja: Johanna Tuliainen Tiedote 14.7.2008 VIISI PÄIVÄÄ TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMAATyöväen Musiikkitapahtuma kestää jälleen vuonna 2008 viisi päivää. Työväen Musiikkitapahtuman ohjelmiston uusimmat kiinnitykset ovat Tanssiteatteri Minimi, trubaduuri ja kuplettilaulaja Hannu Seppänen, muusikko Sanna Saarinen ja trubaduuri Pasi Repo, laulaja-lauluntekijä Hanna Ruuskanen, punk-bändi Kohu-63, Köyhät pojat sekä Peppi Pitkätossu. Tapahtuma alkaa keskiviikkona 23.7. nuorten Koskirockilla, jossa esiintyy muun muassa Jenni Vartiainen. Torstain 24.7. Tähti-illassa lavalla valloittaa Danny, D’Voices & Islanders. Tähti-illassa yleisöä viihdyttää myös Valkeakoski Big Band feat. Big J plays ELVIS. Samana iltana järjestetään suurta suosiota viime vuosina kerännyt Yöväen Baarikatukierros neljässä Valkeakosken Valtakadun ravintolassa. Baarikatukierroksen tämän vuoden esiintyjäkaartiin kuuluu suomenkielistä rootsrockia esittävä kaksikko Timo Forss ja Tero Pulkkinen, improileva Duo Impropaatturi, trubaduuri Sam Buddy sekä taiteilija Yrjänä Sauros. Yöväen Baarikatukierrokselle on vapaa pääsy. Perjantaina 27.7. esiintyy Club for Five konsertissa, joka järjestetään yhteistyössä KSL:n ja Rakennusliiton kanssa. Tapahtuman avajaisissa M.A. Numminen & Pedro Hietanen esittävät kiellettyjä lauluja. Sooloprojektiin on kutsuttu tänä kesänä Tumppi Varonen ja soulmies Osmo Ikonen. Illan muita esiintyjiä Tapahtumateltassa ovat Kauko Röyhkä ja Scandinavian Music Group. PAM-luodon ASENNE-illassa esiintyvät muun muassa Freud Marx Engels & Jung, Stalingrad Cowgirls ja Tapio sekä Kohu-63, joka on tamperelainen vanhakantaista hardcorea esittävä punk-bändi. Perjantain lavatansseissa tanssittaa Vallilan Tango. Tapahtumateltan illan päättää Valkeakosken oma Köyhät Pojat. Lauantaina 26.7. Tapahtumateltassa esiintyvät Agit Prop, Timo Kiiskinen sekä Pelle Miljoona & Unabomber. Lauantaina esiintyvät myös muun muassa Tuomari Nurmio ja Hunajaluut sekä Hannu Seppänen, joka on suomalaisen laulelma- ja kuplettiperinteen jatkaja. Seppäsen laulut kattavat ihmiselämän koko skaalan rakkaudesta suruun, huumoria ja satiiria unohtamatta. Heti Seppäsen jälkeen muusikko Sanna Saarinen ja trubaduuri Pasi Repo esittävät Jacques Brelin Elämännälkäisiä lauluja. Heidän tulkitsemanaan J. Brelin lauluista rakentuu yllätyksellinen musiikkiesitys. Brelin lyriikka repäisee rikki ihmisen pinnan ja paljastaa sen sisimmän, kauneuden ja karheuden. Brelin levoton ihmiskuva nousee Saarisen ja Revon tulkinnan keskiöön. Esitys yhdistää teatteria ja estradilaulua. Parivaljakon rosoinen ja vahva esiintyminen maustuu taidolla koskettaa - ja ennen kaikkea taidolla nauraa ja heittäytyä. PAM –luodolla soi lauantaina maailma, ja soittamassa ovat muun muassa Dobranotch Pietarista ja Black-Fool-Clan Etelä-Afrikasta. Hanna Ruuskanen, joka esiintyy myös PAM-luodolla lauantai-iltana, on rovaniemeläislähtöinen laulaja-lauluntekijä, jonka musiikissa helkkyy suomalaisen folkin henki hienolla ja eteerisellä tavalla. Musiikkia maustaa akustinen bändi. Hanna Ruuskasen ensimmäinen kokopitkä levy ilmestyy tänä syksynä. Luodolla lauletaan myös työväen- ja rauhanlaulujen karaokea yhteistyössä SAK:n kanssa. Lavatansseissa lauantaina tanssittajana toimii Aki Mäki ja Iltatähti. Lauantain ohjelmaan kuuluu ehdottomasti myös Uutispäivä Demarin tarjoamana perinteiset Yöyhteislaulut luonnonkauniissa Kirjaslammen Uimalassa. Peppi Pitkätossu esiintyy lauantaina Lastenlauluristeilyllä klo 14. Sunnuntaina 27.7. Valkeakosken Sanomien tarjoaman koko perheen tapahtuman esitykset ovat Tanssiteatteri Minimin Suomen kuningatar sekä Kaupunkiklovnien Kattilatoimisto. Minimin Suomen kuningatar on koko perheen katuteatteriesitys kolmelle koiralle ja tanssijalle. Lähestulkoon mykkä tuulipukuooppera kertoo oudosta tapahtumasarjasta koirapuistossa. Luvassa on suuria tunteita, tuulipukujen suhinaa, oopperamusiikin helmiä ja koirankakkapusseja. Kaupunkiklovnien Kattilatoimisto on lapsille suunnattu vuorovaikutteinen, hauska ja yllätyksiä täynnä oleva esitys. Teemana ovat ilo, sopu ja luovuus. Klovnit Kurina ja Porina saavat molemmat toistaan tietämättä kutsun töihin Kattilatoimistoon. Koko perheen tapahtuma alkaa klo 14. Sitä ennen koko perhe voi osallistua Merirosvoristeilylle, joka alkaa klo 11. Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella 37. kerran ke 23.7.-su 27.7.2008
Lisätietoja: Johanna Tuliainen Tiedote 3.7.2008 Ammattiyhdistysväki tapaa toisiaan heinäkuussa Työväen MusiikkitapahtumassaTyöväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella heinäkuun viimeisellä viikolla tapaavat muun muassa monien ammattiliittojen jäsenet. Perjantaina 25.7. Club for five esiintyy tapahtumassa tilaisuudessa, joka on järjestetty yhteistyössä Rakennusliiton ja KSL:n kanssa. Samana iltana PAM-luodon Asenne-illassa järjestetään yhteistyössä SAK:n kanssa työväen, rauhan- ja punklaulujen karaoke. Muita luodon esiintyjiä perjantaina ovat Tapio, joka tuli kolmanneksi viime vuonna SAK:n Laulunpätkiä pätkätyöstä –kilpailussa, sekä Freud Marx Engels & Jung, Stalingrad Cowgirls ja Kohu-63. Lauantaina 26.7. järjestetään yhteistyössä Rakennusliiton ja KSL:n kanssa paneelikeskustelu päivällä klo 13 aiheesta Työelämä muuttuu – Pysyykö ammattiyhdistysliike mukana? Panelisteina ovat Niina Koivuniemi PAMista, Lauri Lyly SAK:sta, Antti Rinne Toimihenkilöunionista, Kyösti Suokas Rakennusliitosta sekä Tea Vikstedt Rakennusliitosta/SAK:sta. Paneelin vetää Heikki "Hepo" Korhonen Rakennusliitosta. Tilaisuudessa esiintyy Jonna Pirttijoki. Lauantaina 26.7. iltapäivällä järjestetään Metallirokkaa -tapahtuma Seikkailupuistossa yhteistyössä Metalliliiton kanssa. Koko perheen konsertissa esiintyvät Rokki-Kokki sekä Taikuri Halonen. Tilaisuuden juontaa Anitta Luoto. Tähän tilaisuuteen on vapaa pääsy ja Metallirokassa tarjotaan hernerokkaa. PAM-luodolla soi lauantaina 26.7. maailma. Ilta aloitetaan työväen- ja rauhanlaulujen karaokella, joka järjestetään yhteistyössä SAK:n kanssa. Tapahtumateltassa illansuussa yhteistyössä JHL:n kanssa järjestettävässä Soppaa & Soittoa –tapahtumassa esiintyy Agit Prop. Sen jälkeen Pikitie ja raiteet vie –konsertissa esiintyy Pelle Miljoona & Unabomber. Konsertti järjestetään yhteistyössä AKT:n ja VML:n kanssa. Työväen Musiikkitapahtumasta saa vuonna 2008 alennusta seuraavien ammattiliittojen jäsenkorteilla: JHL, PAM, PAU, Rakennusliitto, Sähköliitto, Kemianliitto, Metalliliitto, Puuliitto, Paperiliitto sekä Viestintäalan ammattiliitto. AKT:n ja VML:n jäsenkortilla saa lauantain päivärannekkeen ilmaiseksi. Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella ke 23.7.-su 27.7.2008-07-03
Lisätietoja: Johanna Tuliainen Tiedote 22.5.2008 Työväen Musiikkitapahtumassa lisää varmistuneita esiintyjiäVuoden 2007 Yhteiskunnallinen rap –kilpailun voittajan single julkaistaan ensi viikonloppuna Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään 23.-27.7.2008 Valkeakoskella jo 37. kertaa. Jo aiemmin varmistuneiden esiintyjien lisäksi festivaaleilla esiintyy lauantaina 26.7. muun muassa Olavi Uusivirta ja keskiviikon Koskirockissa Chisu, joka tunnetaan erityisesti sinkustaan ”Mun koti ei ole täällä”. Koskirockin muut esiintyjät ovat Halla, The Freza ja Jenni Vartiainen. Illan juontaa Gekko. Torstaina 24.7. Rap-tapahtuma järjestetään tänä vuonna Kirjaslammen lavalla. Tapahtumassa esiintyy muun muassa inarinsaamelainen räppäri Amoc. Vuoden 2007 Yhteiskunnallinen rap –kilpailun voittajan Lepakkotiimin single ”Pätkä työstä” julkaistaan lauantaina 24.5.2008 klo 14.15 Maailma Kylässä –tapahtumassa Monsuuni-lavalla Helsingin Kaisaniemessä. Lepakkotiimi on vuonna 2003 Vammalassa perustettu yhtye. Levyn kappaleella ovat mukana Kuuma Soosi, Sheriffi, Pomi P. sekä Miami Hiitti. Keikoilla yhtyettä vahvistetaan myös DJ Roskalla. Omien sanojensa mukaan ”Lepakkotiimi takoo tasaiseen tahtiin rautaa pimeillä vinteillä ja tunkkaisissa kellareissa synnyttäen kappaleita, joissa useat erilaiset musiikkityylit sekoittuvat yhteen suomenkielisen rytmikkään puhemusiikin kanssa.” Yhtye on aiemmin julkaissut ”Arkeen ja juhlaan” -pitkäsoiton sekä ”Joulunaika pimeässä” - joulusinglen. Valkeakosken keskustassa sijaitseva Putaan riippusilta on suljettu korjausten takia koko kesän, joten Työväen Musiikkitapahtuman PAM-luoto siirretään ensi kesän tapahtumassa kirkonrantaan, hiukan lähemmäksi Hotelli Waltikkaa. Työväen Musiikkitapahtuman kesän 2008 lipuista saa alennusta aiemmin ilmoitettujen JHL:n, PAM:n, Rakennusliiton, Metalliliiton, Puuliiton, Kemianliiton ja Viestintäalan ammattiliiton lisäksi Sähköliiton ja PAU:n jäsenkorteilla. AKT:n ja VML:n jäsenkorteilla lauantain päivärannekkeen saa ilmaiseksi.
Lisätietoja: Johanna Tuliainen Tiedote 10.2.2008 Työväen Talvitapahtumassa Duunarikaraokekilpailun voittoon Puu- ja erityisalojen Pasi OlliTyöväen Talvitapahtumassa järjestettiin Valkeakoskella lauantaina 9.2.2008 Duunarikaraokekilpailu SAK:n ammattiliittojen jäsenille. Tasaisen kilpailun voittajaksi tuomaristo valitsi Puu- ja erityisalojen ammattiliiton Pasi Ollin, joka lauloi finaalissa kappaleet Sitä saa mitä tilaa ja Soittajan vaimo. Korkeatasoisesta finaalijoukosta pietarsaarelainen Pasi Olli erosi lavaenergiallaan. Tuomariston mukaan Pasi Olli oli kameleontti ja monipuolisin osallistujista, jota edesauttoi kappaleiden kirjo. Hänen samettiäänensä kesti loppuun saakka. Tuomaristo kehui myös hänen modulaatiotaan. Kilpailun tuomaristoon kuului Reino Bäckström, Timo Forss ja Mikko Ilanko Työväen Musiikkitapahtumasta sekä Reijo Paananen SAK:sta ja Jarkko Auvinen Turvasta. Jaetulle toiselle sijalle tuomaristo valitsi Metalliliiton Jouni Laasosen sekä Rakennustyöväenliiton Leo Nevalaisen. Tuomaristo kehui Laasosta iskelmäketuksi, joka on karismaattinen ja valmis kesän tanssilavoille. Hän esitti finaalissa kappaleet Kotkan siivet ja Muisto vain jää. Nevalainen on tuomariston mukaan varma valssin erityisosaaja, jolla on Suomi-filmin karismaa. Hänen kappaleensa finaalissa olivat Keinumorsian ja Jäi yöstä muisto vain. Työväen Talvitapahtuma keräsi viikonloppuna väkeä eri puolilta Suomea Valkeakoskelle. Erityisesti akustisella Metalliklubilla Teräsbetonin laulajan J. Aholan duo villitsi yleisön. Tapahtumassa julkaistiin myös Työväen Musiikkitapahtuman ennakko-ohjelma ensi kesälle. Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään 36. kerran Valkeakoskella 23.-27.7.2008.
Lisätietoja: Johanna Tuliainen Tiedote 9.2.2008 Työväen Musiikkitapahtuma ensi kesän ennakko-ohjelma on julkaistuLauantaina Valkeakoskella Työväen Talvitapahtumassa julkaistiin Työväen Musiikkitapahtuman ennakko-ohjelma. Festivaali tarjoaa Valkeakoskella ensi kesänäkin monipuolisen suomalaisen musiikkielämän katsauksen. Työväen Musiikkitapahtuma kestää jälleen vuonna 2008 viisi päivää. Tapahtuma alkaa keskiviikkona 23.7. nuorten Koskirockilla, jossa esiintyy muun muassa Jenni Vartiainen. Torstain 24.7. Tähti-illassa lavalla valloittaa Danny, D’Voices & Islanders. Tähti-illassa yleisöä viihdyttää myös Valkeakoski Big Band Elvis-teemalla. Perjantaina 27.7. esiintyy Club for Five konsertissa, joka järjestetään yhteistyössä KSL:n ja Rakennusliiton kanssa. Tapahtuman avajaisissa M.A. Numminen & Pedro Hietanen esittävät kiellettyjä lauluja. Sooloprojektiin on kutsuttu tänä kesänä Tumppi Varonen ja Osmo. Illan muita esiintyjiä Tapahtumateltassa ovat Kauko Röyhkä ja Scandinavian Music Group. PAM-luodon ASENNE-illassa esiintyvät muun muassa Freud Marx Engels & Jung, Stalingrad Cowgirls ja Tapio. Perjantaina ja lauantaina tanssitaan lavatansseissa Kirjaslammen lavalla. Lauantaina 26.7. Tapahtumateltassa esiintyvät Agit Prop, Timo Kiiskinen sekä yhteistyössä AKT:n ja VML:n kanssa Pelle Miljoona & Unabomber. Lauantai iltana esiintyy myös Tuomari Nurmio ja Hunajaluut. PAM –luodolla soi maailma, ja soittamassa ovat muun muassa Dobranoch Pietarista ja Black-Fool-Clan Etelä-Afrikasta. Luodolla lauletaan lisäksi työväen- ja rauhanlaulujen karaokea yhteistyössä SAK:n kanssa. Lauantain ohjelmaan kuuluu ehdottomasti myös Uutispäivä Demarin tarjoamana perinteiset Yöyhteislaulut luonnonkauniissa Kirjaslammen Uimalassa. Lapsille tapahtumassa järjestetään suosittu Lastenlaulu –risteily, ja Rokki-kokki esiintyy METALLIROKKAA –koko perheen konsertissa, jonka tarjoaa Metalliliitto. Sunnuntaina 27.7. Työväen Musiikkitapahtuma päättyy koko perheen tapahtumaan, jonka tarjoaa Valkeakosken Sanomat. Työväen Musiikkitapahtuman kesän 2008 lipuista saa alennusta muun muassa JHL:n, PAM:n, Rakennusliiton, Metalliliiton, Puuliiton, Kemianliiton ja Viestintäalan ammattiliiton jäsenkortilla. Työväen Musiikkitapahtuman ensi kesän lopullinen ohjelma julkaistaan huhti-toukokuussa.
Lisätietoja: Johanna Tuliainen Tiedote 7.2.2008 Työväen Talvitapahtuma käynnistyy Valkeakoskella perjantaina 8.2.2008Työväen Talvitapahtuma järjestetään nyt ensimmäisen kerran 8.-10.2.2008 Valkeakoskella. Tapahtuma käynnistyy perjantaina Baarikadun kierroksella, jossa mukana ovat Duo JuAn, Halla, Duo Impropaatturi sekä Huovila & Rämä. Hotelli Waltikassa on illan päätteeksi yöjamit. Lauantaina 9.2. Työväen Talvitapahtumassa muun muassa jännitetään Duunari karaokekilpailun voittajaa. Hotelli Waltikassa esiintyvät illan aikana Sir Elwood duo, Sami Saari Trio sekä Brass Quintet. Akustisella METALLI-klubilla esiintyvät Teräsbetonista tuttu J.Ahola, Taage´s Gang Duo sekä Two Much. Myös koko perheen konsertti Pellekaija Pum järjestetään lauantaina yhteistyössä Valkeakosken kulttuuripalveluiden kanssa. Samana päivänä julkaistaan Työväen Musiikkitapahtuman kesän 2008 alustava ohjelma. Sunnuntaina 10.2. on Jazz-brunssilla Waltikan lavalla Alterable Corners.
Lisätietoja: Johanna Tuliainen Tiedote 15.1.2008 Työväen Musiikkitapahtuman kesän 2008 ennakko-ohjelma julkaistaan Työväen Talvitapahtumassa Valkeakoskella 9.2.2008Työväen Talvitapahtuma järjestetään tänä vuonna ensimmäisen kerran 8.-10.2.2008 Valkeakoskella. Luvassa on paljon mukaansatempaavaa ohjelmaa edulliseen hintaan. Lauantaina 9.2.2008 Hotelli Waltikassa esiintyvät Sir Elwood duo, jonka Juha Lehti ja Junnu Saaresaho viihdyttävät yleisöä keskiolutjazzilla ja Sami Saari Trio hurmaa energisellä soulillaan. Sami Saaren rytmiryhmään kuuluvat Jani Auvinen (rummut) ja Esa Mäkynen (basso). Illan esiintyjiin kuuluvat myös kansanmusiikin monitaituri Jonna Pirttijoki sekä Brass Quintet, joka on Porin Työväen soittokunnan jäsenistä koostuva 6-henkinen jazz-ryhmä. Illan kuluessa järjestetään SAK:n ammattiliittojen välisen Duunarikaraoke-kilpailun finaali. Kilpailun karsinta on aiemmin iltapäivällä. Myös koko perheen konsertti Pellekaija Pum järjestetään lauantaina yhteistyössä Valkeakosken kulttuuripalveluiden kanssa. Lauantaina iltapäivällä Tapahtumatorilla Työväen Musiikkitapahtuman yhteistyökumppanit sekä useat kulttuuri- ja vapaa-ajan yhdistykset esittelevät toimintaansa. Hotelli Waltikassa on esillä myös Työväen Musiikkitapahtuman Laulunjuhlaa – 35 v. juhlavalokuvanäyttely. Lauantaina julkaistaan kello 18 Työväen Musiikkitapahtuman ensi kesän ennakko-ohjelma. Akustisella METALLI-klubilla esiintyvät Two Much, joka soittaa raskaamman musiikin helmiä sovitettuna akustiselle kokoonpanolle, Taage´s Gang Duo, jossa laulaa Kilpi-yhteen Taage Laiho esittäen hittejä ja harvinaisuuksia Hard Rock hengessä. Lisäksi Teräsbetonistakin tuttu J. Ahola esiintyy duonsa kanssa. Perjantaina 8.2.2008 Baarikatukierroksella Valtakadun ravintoloissa esiintyvät Duo JuAn, joka esittää akustista tunnelmointia, Duo Impropaatturi, joka hauskuutta yleisöä muun muassa stand up –komiikalla, Halla, joka soittaa tummaa ja tunnelmallista alternativerokkia sekä Huoviala & Rämä, jonka ohjelmistoon kuuluu muuan muassa Suomirockin helmiä. Illan päättää Hotelli Waltikassa Jamit, jossa housebändinä soittaa Alterable Corners. Työväen Talvitapahtuma päättyy sunnuntaina Jazz-brunssiin Hotelli Waltikassa. Brunssilla esiintyy Alterable Corners tarjoten jazzahtavaa rytmimusiikkia. Valkeakosken kaupunginteatterissa esitetään lauantaina ja sunnuntaina näytelmää FC Munasarja – Elämä pilkulla. FC- Munasarjan pelaajat etsivät elämän pelikentillä onnea ja rauhaa. Voiko pilkulla jäädä miettimään elämän peruskysymyksiä, mitä on onni? Kuluuko elämä vaihtopenkillä? Ja kuka saa tähtipelaajan kymppipaidan? Tapahtumapassilla saat liput 9.-10.2.2008 esityksiin alennettuun hintaan. Työväen Musiikkitapahtuman kesän 2008 lopullinen ohjelma julkaistaan huhti-toukokuussa. Medialle tiedoksi, ei julkaistavaksi Tervetuloa Työväen Talvitapahtuman kutsuvierastilaisuuteen lauantaina 9.2.2008 klo 17 Hotelli Waltikkaan. Työväen Talvitapahtuman ajaksi on Hotelli Waltikasta varattu 10 huonetta median edustajille edulliseen työväen hintaan. Akkreditoitumiset Työväen Talvitapahtumaan ja mahdolliset majoitusvaraukset tiedottaja Johanna Tuliaiselle viimeistään perjantaina 1.2.2008. Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja on vaihtanut marraskuussa siviilisäätyään: Marianne Mihailow on avioitunut ja on nykyiseltä nimeltään Marianne Haapoja.
Lisätietoja: Johanna Tuliainen Tiedote 29.7.2007 Työväen Musiikkitapahtuman yleisömäärä lähenteli ennätystäTyöväen Musiikkitapahtuma päättyi sunnuntaina koko perheen tapahtumaan, jossa esiintyi vauhdikas Tohtori Orff ja herra Dalcroze. Orkesterin lisäksi ohjelmassa oli Taiga-Maton nukketeatteriesitys ”Iloinen klovni”. Koko Työväen Musiikkitapahtumassa oli viiden päivän aikana yleisöä alustavan arvion mukaan yli 30 000 henkilöä. Tarkka yleisömäärä selviää ensi viikon alussa. Työväen Musiikkitapahtuman yleisöennätys, 35 000 henkeä, on vuodelta 2002, jolloin teemana oli Juice Leskisen tuotanto. Eniten väkeä kiinnosti tänä vuonna torstaina Tähti-illan Tapani Kansa, perjantaina telttaa jyräyttänyt Apulanta ja lauantaina yleisön suosikki Lauri Tähkä ja Elonkerjuu raikkaalla lavaesityksellään. Samana iltana suosiota saavutti myös Miljoonasade, joka esitti sekä aivan uusia että hyvin tunnettuja vanhempia kappaleitaan. Yhtyeen vierailijoina tapahtumassa esiintyivät Maarit ja Sami Hurmerinta. PAM-luodolla yleisöä kiinnosti erityisesti Lännen-Jukka. Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Mihailow toteaa: ”Kokonaisuutena tapahtuma onnistui oikein hyvin tänä vuonna. Yleisöltä on tullut todella paljon kiitosta tämän vuoden ohjelmasta sekä tapahtuman tunnelmasta. Yleisöä oli hyvin paikalla, vaikka sää onkin ollut epävakainen koko viikon. Vaikka lopullista lukumäärää ei ole vielä tiedossa, niin väkeä oli kuitenkin tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna. Lippuja myytiin myös ennakkoon hyvin.” Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään Valkeakoskella ensi kesänä 23.-27.heinäkuuta 2008.
Lisätietoja: Johanna Tuliainen Työväen Musiikkitapahtuma 35 v. |