|
Kirjaslammen tanssilava täyttää kesällä 60 vuotta |
|
13.04.2011 12:37 |
Juhlavuoden kunniaksi tanssijaloille tarjoillaan nostalgiaa, Eino Gröniä ja Anneli Mattilaa
Suomen pienimmäksi ja kauneimmaksi tituleerattu Kirjaslammen tanssilava täyttää kesällä jalot 60 vuotta. Kauden avaa 4.6. rautalankahenkinen kitarayhtye In The Mood, joka johdattaa kuulijat 50- ja 60-lukujen tunnelmiin. Lavalla pyörähdellään läpi kesän perjantaisin kello 20 alkaen aina elokuun loppuun saakka.
Kirjaslammen kesän ohjelmistoon on valikoitu suuri joukko tanssikansan suosikkiesiintyjiä, kuten Eino Grön, Anneli Mattila, Markus Sextet sekä Seitsemän Seinähullua Veljestä. Lisäksi tanssahdellaan menestyneiden paikallisten tanssimusiikin esittäjien tahtiin.
Luvassa nostalgiaa Esko Aron suunnitteleman kuusikymppisen lavakaunokaisen menneisyys on ollut värikäs. 50–60-luvuilla lavalla tietenkin tanssittiin ahkerasti, mutta keskeinen sijainti ja luonnonkaunis miljöö mahdollistivat muunkin toiminnan. Vuonna 1961 uimaseura järjesti suuren suvijuhlan, jossa Kirjaslammen uimala muuttui Repe Helismaan näyttämöksi — spektaakkelin jälkeen toki myös tanssittiin. Vuonna 1964 kansainvälinen Tähti-show houkutteli Kirjaslammelle esiintyjiä neljästä maasta, ja vuonna 1970 lavalla kuvattiin Kirkan tähdittämää Takiaispallo-elokuvaa.
Juhlavuoden kunniaksi tanssilavalla pyörähdelläänkin nostalgisissa teemailloissa, jotka henkivät lavan ja koko suomalaisen iskelmämusiikin historiaa. Muiden muassa Laila Kinnusen, Unto Monosen ja Reino Helismaan innoittamien iltojen solisteina nähdään mm. Tangokuningas Jouni Keronen sekä viime vuoden Tangomarkkinoiden finalisti Mia Leivo.
Kirjazz heinäkuussa tanssilavalla Järjestyksessään kolmatta Kirjazzia vietetään lauantaina 2.7. Kirjaslammen tanssilavalla. Tapahtuma esittelee nimekkäitä sekä nuoria kotimaisia jazzmuusikoita. Pääesiintyjänä Kirjazzissa nähdään vauhdikas urku/rumpu-duo Nieminen & Litmanen. Ensimmäisen kerran viime vuonna järjestetty jazzhaaste toteutetaan myös tulevana kesänä. Haasteen myötä Kirjazzin lavalle yhdessä nuorten paikallisten muusikoiden kanssa nousee muun muassa Harri Marstio. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä D-Kulman kanssa.
Valkeakosken keskustan tuntumassa, Mallasveden ja Kirjaslammen välissä, sijaitsevan tanssilavan toiminnasta on vuodesta 2004 saakka vastannut Työväen Musiikkitapahtuma ry, jonka tarkoituksena on kansalaisten musiikki- ja kulttuuriharrastusten ylläpitäminen ja kehittäminen.
|