Työväen Musiikkitapahtumassa tarjontaa Köyhälistön rumbasta Michael Monroehin

Valkeakoskella heinäkuun viimeisellä viikolla järjestettävä Työväen Musiikkitapahtuma on julkaissut ennakko-ohjelmansa. Jo 40 vuotta täyttävän festivaalin ohjelmistoon mahtuu jälleen sekä tähtiartisteja, että mielenkiintoisia uutuuksia, näyttelyitä, lasten- ja nuorten ohjelmaa, yöyhteislauluja, lavatansseja ja työväenmusiikin helmiä. Tapahtumaa vietetään viimeisen kahden kesän tapaan Myllysaaren museon ja Tervasaaren tehtaan alueella. Festivaalin lavoille nousee jälleen kerran suuri ja monipuolinen joukko artisteja Tapahtuma lämmitetään käyntiin torstaina 26.7., kun festivaalin lavoille nousevat illan aikana Apulanta sekä Arttu Wiskari. Perjantaina 27.7. tapahtumassa nähdään...

Vappupamaus Valkeakoskella lauantaina

Työväen Musiikkitapahtuma täyttää tänä kesänä jo 40 vuotta. Festivaalin juhlavuoden korkkaa Vappupamaus-tapahtuma, jota vietetään tänä lauantaina klo 20 alkaen Valkeakosken Rantahotelli Waltikassa. Pamauksen pääesiintyjänä nähdään suomirockin ykkösnimi Apulanta. Tapahtuman ohjelmaan mahtuvat myös Duo Töyssy & Tervaniemen karkelot Waltikan terassilla sekä hotellin alakerrassa laulettavat työväen-, rauhan- ja punklaulujen karaoket. Lisäksi illalla julkaistaan Työväen Musiikkitapahtuman kesän ennakko-ohjelma. Kulttuuripaja Jylhävaara avaa ovensa Vappupäivänä Myllysaaren Museon vähäpuolelle avattava Kulttuuripaja Jylhävaara avaa ovensa Vappupäivänä Valkeakoskella. Jylhävaara on uudenlainen...