AJANKOHTAISTA

AJANKOHTAISTA

Ismo Alanko johdatti hurmioon Työväen Musiikkitapahtumassa

Työväen Musiikkitapahtuman toinen päivä käynnistyi perjantaina iltapäivällä Valkeakoskella festivaalien virallisilla avajaisilla. Avajaispuheissa painottuivat tapahtuman omaleimaisuus, laaja ja monipuolinen ohjelmisto sekä ammattiliittojen aktiivisuus tapahtuman yhteistyökumppaneina.  Juhlakansan tervetulleeksi toivottanut peruspalveluministeri Susanna Huovinen kiitteli erityisesti tapahtuman lämminhenkisyyttä ja yhteishenkeä. - Työväen Musiikkitapahtumassa ihanaa on juuri kaikkien huomioiminen ja osallistuminen. Mielestäni kulttuurin pitääkin olla monipuolista ja vaihtelevaa, ja täällä ohjelmassa on aina puheita, yhteislauluja ja muutakin kuin perinteistä ohjelmaa, Huovinen kertoi avajaisten jälkeen. Jonne Aaronin keikalla olleet 14-vuotiaat...

Jesse Kaikuranta säväytti Nuoruustangolla Työväen Musiikkitapahtumassa

Aurinko ja lämpö hellivät Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella ensimmäisen illan vierailijoita. Torstaina festivaalin musiikkiosuuden avannut Jesse Kaikuranta vieraili ensimmäistä kertaa tapahtumassa. Esiintymistä hyvillä mielin odottanut laulaja muisteli kuulleensa festivaalista paljon kehuja aiemmilta vuosilta. - Hieno miljöö, fiilis on todella hyvä täällä tehtaan piippujen varjossa. Takana on jo nyt upea keikkakesä, vaikka edelleen esiintymisiä riittää elokuun loppuun asti. Tällä kertaa saatan tapahtuman historiaa kunnioittaen lisätä ohjelmistoon työväen laulun, artisti lupaili aurinkoinen ilme kasvoillaan. Kaikurannan keikka ei...

Työväen Musiikkitapahtuma alkaa tänään Valkeakoskella

Vuoden odotetuin päivä Valkeakoskella koitti vihdoin, kun Työväen Musiikkitapahtuma alkaa tänään torstaina. 42. kertaa järjestettävän tapahtuman avaa kolme hyvin erilaista konserttia. Tapahtuman ensimmäinen esiintyjä on Suomen virallisen albumilistan ykkösenäkin ollut Jesse Kaikuranta, joka on valloittanut suomalaisten sydämet vaikuttavalla tavallaan tulkita laulutekstejä.Herkkyys vaihtuu vauhtiin, kun "Suomen erikoisimmaksi orkesteriksi" itseään kuvaava Kaukolasipartio tuo energisen show'nsa Puu-Saliin. Illan päättää Paperitori-lavan valoihin Neljä Ruusua, jonka keikalla saa varmasti osumia hittibingossa: pitkän uran tehneellä orkesterilla on mahdollisuus kajauttaa ilmoille...

Työväen Musiikkitapahtuma käynnistyy tällä viikolla

Työväen Musiikkitapahtuma käynnistyy tänä torstaina 25.7. Valkeakoskella jo 42. kerran. Festivaalilla esiintyvät muun muassa Ismo Alanko, Jonne Aaron, Von Hertzen Brothers, Punaviesti 40v., Anna Puu, Disco Ensemble, Jesse Kaikuranta, Neljä Ruusua, Pää Kii, Kaj Chydenius, Don Johnson Big Band sekä Aino Venna. Festivaalin viimeisimmät kiinnitykset ovat laulaja-lauluntekijä Kanerva ja trubaduuri Japi Hyökyvaara. Tapahtuma järjestetään viimeisen kolmen kesän tapaan UPM:n Tervasaaren tehtaan ja Myllysaaren museon piha-alueella, aivan Valkeakosken keskustassa. Festivaalia kehitetään vuosi vuodelta ekologisemmaksi, solidaarisemmaksi...

Metallin nuoret ja Työväen Musiikkitapahtuma tuottivat hyväntekeväisyyskalenterin

Metallin nuoret ovat tehneet yhdessä Työväen Musiikkitapahtuman kanssa hyväntekeväisyyskalenterin vuodelle 2014. Kalenterin teemana on työläisen arki ja juhla 1920–1950 luvulla. Kalenteria teemoittaa työväenlaulut. Myydyistä kalentereista lahjoitetaan 2,5 € per kalenteri hyväntekeväisyyteen. Hyväntekeväisyyskohteeksi on valittu tälle vuodelle Tatsi ry:n "Tatsia elämään - projekti", jonka tavoitteena on auttaa 25–35 vuotiaita nuoria etsimään elämälleen tavoitteita ja uutta sisältöä käsillä tekemisen ja muun voimauttavan toiminnan kautta. Kalenterikuvat ovat valokuvaaja Pette Rissasen käsialaa. Kuvaukset toteutettiin Valkeakoskella Myllysaaren museolla, Kauppilanmäen...

Verneri Pohjolan trumpetti soi Kirjaslammella lauantaina

Kirjazzia vietetään Valkeakoskella jo viidennen kerran Järjestyksessään viidettä Kirjazzia vietetään nyt lauantaina 6. heinäkuuta Kirjaslammen tanssilavalla Valkeakoskella. Tapahtuma esittelee jälleen kerran joukon nimekkäitä sekä nuoria kotimaisia jazzmuusikoita. Pääesiintyjänä Kirjazzissa esiintyy tänä kesänä kansainvälinen jazzkomeetta Verneri Pohjola Quartet. Lisäksi tapahtumassa tullaan näkemään muun muassa huikeilla naissolisteilla täydennetty paikallinen OJ's Quartet sekä viime vuosilta tutuksi tullut jazzhaaste, joka tänä vuonna esitetään avoimesti tapahtuman yleisölle. Jazzhaaste avaa illan Viimeisten vuosien tapaan tapahtuman ohjelmaan kuuluu myös Jazzhaaste. Kirjazzin...

Lipunmyynti tapahtumaan on alkanut

Lipunmyynti Työväen Musiikkitapahtumaan on aloitettu. Rannekkeita tapahtumaan voi hankkia Kulttuuripaja Jylhävaarasta osoitteesta Kanavanranta 3, 37600 Valkeakoski. Lippujen hinnasto     Ennakkohinta 16.7.mennessä Hinta 16.7. jälkeen Tapahtumaranneke to-su 55 € 65 € Päivärannekkeet to 20 € 25 €   pe 30 € 35 €   la 30 € 35 € Solidaarisuusranneke Tapahtuman rannekkeita saa viimekesäiseen tapaan myös...

Kirjaslammella tanssitaan juhannuksena

Vuoden valoisimpana päivänä Kirjaslammen tanssilavalla esiintymässä on Suomen iskelmämusiikin tähti Meiju Suvas. Meijusta on vuosien saatossa muotoutunut monipuolinen artisti, joka hallitsee kevyenmusiikin tyylilajit laidasta laitaa.Tanssit ovat oivallinen tapa viettää juhannusta tunnelmallisella tanssilavalla, joka sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Mallasveden ja Kirjaslammen välissä lähellä Valkeakosken kaupungin keskustaa.Tanssien lippujen hinta on 15 euroa. Lippuja saa hankittua paikan päältä.Lisätietoja tansseista saa Kirjaslammen tanssilavan internet-sivuilta....

Työväen Musiikkitapahtuma kutsuu talkoisiin!

Heinäkuun viimeisellä viikolla järjestettävässä Työväen Musiikkitapahtumassa työskentelee joka kesä suuri määrä vapaaehtoisia talkoolaisia. Ilman heitä ei festivaalia pystyttäisi järjestämään. Nelipäiväisen tapahtuman aikana reippaita talkootyöläisiä tarvitaan mm. rakentamiseen, autonkuljettajaksi, järjestyksenvalvontaan, kahvila- ja ravintolatyöhön (hygienia- tai anniskelupassit eivät ole välttämättömiä), toimihenkilöiksi lipunmyyntiin sekä siivouspartioon. Kiitokseksi työstä talkoolainen saa ilmaisen sisäänpääsyn tapahtumaan sekä muita talkooetuja. Lisäksi Työväen Musiikkitapahtuma järjestää talkoolaisille erilaisia kiitostilaisuuksia sekä koulutusta. Talkoolaisten ikäraja on 16 vuotta. Infotilaisuudet tiistaina 25.6. sekä perjantaina 19.7....

Työväen Musiikkitapahtuma julkaisi lisää ohjelmistoa

Valkeakoskella heinäkuun viimeisellä viikolla järjestettävä Työväen Musiikkitapahtuma on julkaissut lisää ohjelmistoaan. Nelipäiväisen festivaalin uusia esiintyjäkiinnityksiä ovat Kaukolasipartio, Heikki Salo Tulipalo, Minä ja Ville Ahonen, Janne Tulkki & Mika Rämä, Janne Laurila ja Tuhlaajapojat sekä Lopun ajan mies. Lisäksi Punaviestin 40v. juhlakonsertin vierailijoiksi saapuvat Amadeus Lundberg sekä Vanajan Laulu. Festivaalin jo aikaisemmin julkaistuihin esiintyjiin lukeutuvat mm. Ismo Alanko, Neljä Ruusua, Von Hertzen Brothers, Disco Ensemble, Anna Puu, Jonne Aaron, Jesse Kaikuranta, Don Johnson Big...