Skip to content

Heikki Salo sai Reino Helismaa -palkinnon

Reino Helismaa -palkinto jaettiin Työväen Musiikkitapahtumassa lauantai-iltana. Työväen Sivistysliiton TSL:n myöntämän tunnustuksen sai taiteilija Heikki Salo.

Palkintoraati on perusteluissaan kiinnittänyt huomiota Heikki Salon yli 25 vuotta kestäneeseen uraan muusikkona, lauluntekijänä, esiintyjänä sekä sanoittajana lukuisille muille suomalaisille artisteille. Lisäksi Heikki Salon tuotantoon on kuulunut oleellisena osana myös näytelmiä, lehtipakinoita, radio-ohjelmia ja TV-sketsejä. Kaikki nämä elementit olivat oleellisia myös Reino Helismaan tuotannossa.

Heikki Salon 1980-luvun loppupuolella perustaman Miljoonasade-yhtyeen lauluissa kuultiin aivan uudenlaista suomalaista rock-lyriikkaa, esimerkkeinä vaikkapa sellaiset suurta yleisöä koskettaneet ja sittemmin klassikoiksi muodostuneet laulut kuten ”Lapsuuden sankarille”, ”Marraskuu”, ”Olkinainen”, ”Silmitön talvi” ja ”Tulkoon rakkaus”. Myös Heikki Salon soolotuotannossa sekä hänen ja pianisti Iiro Rantalan Salorantala-levyillä sanoitusten taso on ollut aivan omaa luokkaansa.

Reino Helismaan lailla verbaalisesti lahjakas Heikki Salo on aina ymmärtänyt sen kiistattoman tosiasian, että rempseiden ja iloisten rallien sekä ihmiseloa filosofisesti pohdiskelevien balladien välillä ei loppujen lopuksi ole suurtakaan eroa. Heikki Salon kansanomaisiin – mutta ei milloinkaan kansaa kosiskeleviin – lauluihin pätee erinomaisesti Tapio Rautavaaran vastaus Reino Helismaan kysymykseen siitä, miksi hän saa iloisenkin laulun kuulostamaan surumieliseltä: “Suru on ilon tausta, kyllä sinä sen tiedät. Hyvällä klovnillakin ilo on yhtä lähellä naurua ja itkua.”

Palkinnon luovuttivat asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen ja Yleisradion toimittaja Jake Nyman. Reino Helismaa -palkinto jaetaan 3-5 vuoden välein ja se annettiin ensimmäisen kerran vuonna 1989. Työväen Sivistysliiton (TSL) antaman palkinnon arvo on 4000 euroa.

Raatiin kuuluivat: Musikologian dosentti, musiikkitutkimuksen ”grand old man ” Pekka Gronow (raadin puheenjohtaja), Reino Helismaan poika, toimittaja Markku Helismaa, musiikkitoimittaja Jake Nyman sekä Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja.

Reino Helismaa -palkinto on myönnetty seuraaville henkilöille:

1989 Vexi Salmi
1994 Jaakko Teppo
1999 Sauvo Puhtila (Saukki)
2004 Martti Syrjä
2009 Heikki Harma (Hector)
2013 Heikki Salo

LISÄÄ UUTISIA

Ikinuoren Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlia vietettiin monipuolisen ohjelmiston ja upeiden esiintyjien voimin!

Työväen Musiikkitapahtumassa koettiin 27. – 31.7. lukemattomia iloisia jälleentapaamisia, kun festivaalia päästiin parin vuoden tauon jälkeen vihdoin viettämään entiseen malliin.Yleisön virratessa runsaslukuisena sisään festivaalialueelle, ilo oli käsinkosketeltavaa. Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhliin osallistui reilusti yli 30 000 kävijää.

Työväen Musiikkitapahtuman lauantai: hengästyttävä kavalkadi huippuartisteja, työväenperinnettä ja spesiaalikonsertteja

Työväen Musiikkitapahtuman pisin tapahtumapäivä 30.7. marssitti UPM Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon miljööseen hengästyttävän kattauksen huippuesiintyjiä, työväenperinnettä ja spesiaalikonsertteja. TMT-Talk keskustelut toivat ohjelmistoon ajankohtaisen lisän.

Juhlakonsertti sukelsi Työväen Musiikkitapahtuman vuosikymmeniin. Hector yhdisti sukupolvet ja vahvat lauluntekijät vakuuttivat.

Työväen Musiikkitapahtuman kolmas päivä juhli tapahtuman puoli vuosisataa kestänyttä taivalta ja nosti esiin upeat suomalaiset lauluntekijät. 50-vuotisjuhlakonsertin solisteina nähtiin mm. Eija Ahvo, Minja Koski, Mikko Perkoila, Harri Saksala, Heikki Salo ja Jani Uhlenius. Hectorin tämän kesän ainoa keikka oman yhtyeen kanssa keräsi valtavan yleisön, ja yhdisti eri sukupolvet laulamaan mukana kaikille tuttuja klassikkolauluja.

Musiikkitapahtuman torstaipäivänä aurinko helli, tehdasmiljöö täyttyi onnellisista ihmistä ja vahvat artistit ilahduttivat

Työväen Musiikkitapahtuman ensimmäinen suuren yleisön päivä alkoi auringonpaisteessa. Kun vuosien tauon jälkeen yleisö virtasi runsaslukuisena sisään festivaalialueelle, ilo oli käsinkosketeltavaa. Tätä oli selvästi odotettu!

Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlat saivat upean startin nuorten ja paikallisten yhtyeiden voimin

Pitkä odotus on ohi – Työväen Musiikkitapahtumaa päästään vihdoin viettämään kasvotusten vanhojen ja uusien ystävien kesken! Festivaalin avasi nuortenohjelma Jylhävaarassa, minkä jälkeen Salakapakan Paikallista Energiaa -illassa nähtiin huikeita esiintyjiä eri genreistä: Säveliä Seurakunnasta, AARO, KQ Groove sekä Nappiverkkarit. Tästä on hyvä jatkaa Musareiden 50-vuotissynttäreiden juhlintaa!