Skip to content

Kirjaslammella juhlitaan juhannusta tanssien

Perjantaina Valkeakosken Kirjaslampi soi keskikesän juhlan kunniaksi. Odotetuksi perinteeksi muodostuneet juhannustanssit polkaistaan käyntiin perjantaina 20.6. kello 20. Luvassa on tanssikenkien kopinaa, hyvää musiikkia ja iloisen kesäkansan kohtaamisia. Rento lavatanssitunnelma takaa unohtumattomat hipat.

Tahdit tansseihin tarjoavat Seppo Tammilehto & Punainen Kitara sekä Titi Kruus. Musiikin monitaituri Seppo Tammilehto on pitkän uransa aikana kunnostautunut niin laulajana, soittajana, sanoittajana kuin säveltäjänä. Lisäksi mukana on valkeakoskelainen laulajatar Titi Kruus, joka lumoaa yleisönsä tangomarkkinoiltakin tutulla kauniilla äänellään. Kolme vuotta sitten kaksikko nähtiin menestyksekkäässä Irwin Goodman -revyyssä Vain Elämää. Lavalle nousee myös Tammilehdon säestysyhtye Punainen Kitara.

Yli 60-vuotias lava on erinomainen miljöö kesäisille tansseille. Valkeakosken keskustan tuntumassa, Kirjaslammen ja Mallasveden välissä sijaitseva lava on valaistu kauniisti, ja ympäröivä luonto viehättää vehreydellään. Tanssilavalla palvelevat ravintolat Upea ja Kapea.

Tanssiliput maksavat 15 euroa, ja ne voi hankkia paikan päältä.

Kesäkuun alussa alkanut lavatanssikausi jatkuu vilkkaana juhannuksen jälkeenkin. Tansseja järjestetään lähes joka lauantai elokuun loppuun asti, ja esiintyjiksi saapuu upeita orkestereita ja solisteja, jotka saavat yhden jos toisenkin tanssijalan vipattamaan. Lisäksi Kirjaslammen kesään kuuluvat 5.7. järjestettävä Kirjazz sekä Paperiblues, Työväen iltamat ja Yöyhteislaulut, jotka ovat osa Työväen Musiikkitapahtumaa (24.–27.7.).

LISÄÄ UUTISIA

Ikinuoren Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlia vietettiin monipuolisen ohjelmiston ja upeiden esiintyjien voimin!

Työväen Musiikkitapahtumassa koettiin 27. – 31.7. lukemattomia iloisia jälleentapaamisia, kun festivaalia päästiin parin vuoden tauon jälkeen vihdoin viettämään entiseen malliin.Yleisön virratessa runsaslukuisena sisään festivaalialueelle, ilo oli käsinkosketeltavaa. Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhliin osallistui reilusti yli 30 000 kävijää.

Työväen Musiikkitapahtuman lauantai: hengästyttävä kavalkadi huippuartisteja, työväenperinnettä ja spesiaalikonsertteja

Työväen Musiikkitapahtuman pisin tapahtumapäivä 30.7. marssitti UPM Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon miljööseen hengästyttävän kattauksen huippuesiintyjiä, työväenperinnettä ja spesiaalikonsertteja. TMT-Talk keskustelut toivat ohjelmistoon ajankohtaisen lisän.

Juhlakonsertti sukelsi Työväen Musiikkitapahtuman vuosikymmeniin. Hector yhdisti sukupolvet ja vahvat lauluntekijät vakuuttivat.

Työväen Musiikkitapahtuman kolmas päivä juhli tapahtuman puoli vuosisataa kestänyttä taivalta ja nosti esiin upeat suomalaiset lauluntekijät. 50-vuotisjuhlakonsertin solisteina nähtiin mm. Eija Ahvo, Minja Koski, Mikko Perkoila, Harri Saksala, Heikki Salo ja Jani Uhlenius. Hectorin tämän kesän ainoa keikka oman yhtyeen kanssa keräsi valtavan yleisön, ja yhdisti eri sukupolvet laulamaan mukana kaikille tuttuja klassikkolauluja.

Musiikkitapahtuman torstaipäivänä aurinko helli, tehdasmiljöö täyttyi onnellisista ihmistä ja vahvat artistit ilahduttivat

Työväen Musiikkitapahtuman ensimmäinen suuren yleisön päivä alkoi auringonpaisteessa. Kun vuosien tauon jälkeen yleisö virtasi runsaslukuisena sisään festivaalialueelle, ilo oli käsinkosketeltavaa. Tätä oli selvästi odotettu!

Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlat saivat upean startin nuorten ja paikallisten yhtyeiden voimin

Pitkä odotus on ohi – Työväen Musiikkitapahtumaa päästään vihdoin viettämään kasvotusten vanhojen ja uusien ystävien kesken! Festivaalin avasi nuortenohjelma Jylhävaarassa, minkä jälkeen Salakapakan Paikallista Energiaa -illassa nähtiin huikeita esiintyjiä eri genreistä: Säveliä Seurakunnasta, AARO, KQ Groove sekä Nappiverkkarit. Tästä on hyvä jatkaa Musareiden 50-vuotissynttäreiden juhlintaa!