Skip to content

Kirjaslammen tanssilava valmistautuu tulevaan kesään

Kirjaslammen tanssilava Valkeakoskella täyttyy seuraavanakin kesänä laadukkaasta ohjelmistosta. Tanssikansaa viihdytetään lauantaisin kesäkuun alusta elokuun loppuun. Tanssikausi alkaa 6. kesäkuuta, jolloin laajasta repertuaaristaan tunnettu HopeinenKuu saapuu lavalle. Illan yhteistyökumppanina toimii Valkeakosken Harrasteajoneuvokerho.

Kesän aikana tanssiväkeen laittavat liikettä myös Pepe Enroth & Caravan sekä Valkeakosken oma lahjakkuus Sari Hellsten & Retro Band. Hellsten on viihtynyt radioiden soittolistojen kärjessä, ja tänä vuonna hän julkaisee taas uutta musiikkia.

Juhannusaattona 19.6. tanssilavalla vietetään kaupunkilaisten juhannusjuhlia. Kaupunkijuhannuksen kruunaavat Jani & Jetsettersin rautalankaiskelmät, joista juhlakansa saa nauttia veden äärellä, vanhaa aikaa huokuvassa miljöössä. Juhannusaattona esiintyy myös perinteistä tanssimusiikkia soittava Tonika-yhtye.

Huippuartisteja pitkin kesää

Heinäkuussa tanssilavalla saadaan nauttia legendaarisen Marion Rungin musiikista, kun Marion – 70 vuotta yhtä juhlaa! -kiertue rantautuu Kirjakselle. Kesäistä kulkuriromantiikkaa puolestaan tarjoavat Henkka & Kulkurit sekä Kalle Kaaja & Kulkukoirat. Kulkukoirat on tuttu yhtye edesmenneen Topi Sorsakosken taustalta, ja Kalle Kaaja on astunut näihin isoihin saappaisiin täyttäen ne ansiokkaasti. Lisäksi vuoden 2014 tanssittajatulokkaaksi valittu Tanssiorkesteri Ippe Mansikka saapuu edelliskesän tapaan viihdyttämään tanssijoita.

Koskilaisten iloksi viime vuoden Kesäillan Valssi -näytelmässä loistanut Matti Esko palaa kaupunkiin. Yli 50 vuoden ajan esiintynyt tanssilavojen rekkamies tähdittää Paperitytön ehtoota, joka järjestetään yhteistyössä Valkeakosken kulttuuripalvelujen kanssa. Elokuun iltoja tahdittavat myös Sanna-Mari Titov & Palapeli sekä Helminauha, joka nostaa tunnelman kattoon Valkeakosken Osuuspankin jäsentansseissa 22. elokuuta. Tanssikauden päättää komeaääninen Saska Helmikallio

Valkeakosken Osuuspankki sekä Valkeakosken kaupunki toimivat koko kesän Kirjaslammen tanssilavan yhteistyökumppaneina.

Kirjaslammen tanssilavalla järjestetään heinäkuussa myös vauhdikas jazz-tapahtuma Kirjazz, jossa esiintyvät huikea Timo Lassy Band sekä paikallinen OJS solistinaan Heini Ikonen. Lisäksi viime kesänä suuren suosion saanut Paperiblues järjestetään tänäkin vuonna osana Työväen Musiikkitapahtumaa yhteistyössä Paperiliiton kanssa. Kesän aikana tanssilavalla järjestetään myös yksityistilaisuuksia sekä Tahtia tyylillä -lattaritanssitunteja.

LISÄÄ UUTISIA

Ikinuoren Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlia vietettiin monipuolisen ohjelmiston ja upeiden esiintyjien voimin!

Työväen Musiikkitapahtumassa koettiin 27. – 31.7. lukemattomia iloisia jälleentapaamisia, kun festivaalia päästiin parin vuoden tauon jälkeen vihdoin viettämään entiseen malliin.Yleisön virratessa runsaslukuisena sisään festivaalialueelle, ilo oli käsinkosketeltavaa. Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhliin osallistui reilusti yli 30 000 kävijää.

Työväen Musiikkitapahtuman lauantai: hengästyttävä kavalkadi huippuartisteja, työväenperinnettä ja spesiaalikonsertteja

Työväen Musiikkitapahtuman pisin tapahtumapäivä 30.7. marssitti UPM Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon miljööseen hengästyttävän kattauksen huippuesiintyjiä, työväenperinnettä ja spesiaalikonsertteja. TMT-Talk keskustelut toivat ohjelmistoon ajankohtaisen lisän.

Juhlakonsertti sukelsi Työväen Musiikkitapahtuman vuosikymmeniin. Hector yhdisti sukupolvet ja vahvat lauluntekijät vakuuttivat.

Työväen Musiikkitapahtuman kolmas päivä juhli tapahtuman puoli vuosisataa kestänyttä taivalta ja nosti esiin upeat suomalaiset lauluntekijät. 50-vuotisjuhlakonsertin solisteina nähtiin mm. Eija Ahvo, Minja Koski, Mikko Perkoila, Harri Saksala, Heikki Salo ja Jani Uhlenius. Hectorin tämän kesän ainoa keikka oman yhtyeen kanssa keräsi valtavan yleisön, ja yhdisti eri sukupolvet laulamaan mukana kaikille tuttuja klassikkolauluja.

Musiikkitapahtuman torstaipäivänä aurinko helli, tehdasmiljöö täyttyi onnellisista ihmistä ja vahvat artistit ilahduttivat

Työväen Musiikkitapahtuman ensimmäinen suuren yleisön päivä alkoi auringonpaisteessa. Kun vuosien tauon jälkeen yleisö virtasi runsaslukuisena sisään festivaalialueelle, ilo oli käsinkosketeltavaa. Tätä oli selvästi odotettu!

Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlat saivat upean startin nuorten ja paikallisten yhtyeiden voimin

Pitkä odotus on ohi – Työväen Musiikkitapahtumaa päästään vihdoin viettämään kasvotusten vanhojen ja uusien ystävien kesken! Festivaalin avasi nuortenohjelma Jylhävaarassa, minkä jälkeen Salakapakan Paikallista Energiaa -illassa nähtiin huikeita esiintyjiä eri genreistä: Säveliä Seurakunnasta, AARO, KQ Groove sekä Nappiverkkarit. Tästä on hyvä jatkaa Musareiden 50-vuotissynttäreiden juhlintaa!