Skip to content

Kirjaslammen tanssit kruunaavat kaupunkijuhannuksen

JULKAISTU: 16.6.2015
Perjantaina Valkeakosken Kirjaslammella juhlistetaan keskikesän juhlaa tanssien. Odotetuksi perinteeksi kehittyneet juhannustanssit pyörähtävät käyntiin perjantaina 19.6. kello 20. Tanssit järjestää Työväen Musiikkitapahtuma ry. Kaupunkilaisten juhannusjuhlassa on luvassa tanssin taikaa, elävää musiikkia sekä iloista kesätunnelmaa. Lavaa ympäröivä kesäinen maisema tuo luonnon lähelle tanssikansaa, vaikka kaupungin sydän onkin vain kävelymatkan päässä.
 
Kaupunkijuhannuksen huipentavat Jani & Jetsettersin rautalankaiskelmät sekä Tonika-yhtyeen perinteinen tanssimusiikki. Lavalle kannattaa saapua ajoissa, koska 50 ensimmäiselle on luvassa ilmainen makkara herkullisen perunasalaatin kera.
 
Yli 60-vuotias lava on erinomainen miljöö kesäisille tansseille. Valkeakosken keskustan tuntumassa, Kirjaslammen ja Mallasveden välissä sijaitseva lava on valaistu kauniisti, ja ympäröivä luonto viehättää vehreydellään. Tanssilavalla palvelevat ravintolat Upea ja Kapea.
 
Tanssiliput maksavat 15 euroa, ja ne voi hankkia ovelta.
 
Kesäkuun alussa käynnistynyt Kirjaslammen lavatanssikausi jatkuu eloisana myös juhannuksen jälkeen. Tanssikansaa hemmotellaan lähes joka lauantai elokuun loppuun asti, ja kesän aikana esiintyjiksi saapuvat muun muassa Marion RungKalle Kaaja & Kulkukoirat sekä Saska Helmikallio. Kirjaslammen kesää täydentävät myös 4.7. järjestettävä Kirjazz sekä Työväen Musiikkitapahtuman (23.–26.7.) ohjelmistoon kuuluvat Paperiblues ja Yöyhteislaulut.
 
Tanssilavan kesän koko ohjelma: www.valmu.com/kirjaslammen-tanssilava

Register Here to Attend

Fill in the form, or, if you prefer, Send Us An Email