Metsäkansan Laulu 28.7. klo 13.00

Metsäkansan laulu -melodraama Työväen Musiikkitapahtumassa Teollisuussalissa 28.7. klo 13:00.
OSTA LIPUT!

Pienen Metsäkansan kylän traagiset tapahtumat vuonna 1918 vuodatetaan kyyneliksi säveltäjä kapellimestari Leif Segerstamin musiikin ja kirjailija Arto Seppälän sanojen voimin. Näyttämöllä punasotilan roolia tulkitsee Martti Suosalo. Teoksen ohjaa Leena Salonen. Produktio on Kansan Sivitysrahaston tukema ja sen suojelijoina ovat kansanedustajat Tarja Filatov ja Pauli Kiuru.

Metsäkansan laulu on punaisten ja valkoisten jälkeläisten yhteinen ponnistus vihaa vastaan. Se sai alkunsa, kun Pekka Lylykorpi kysyi Leena Larvalta Metsäkansan kioskilla tämän suhtautumista vuoden 1918 tapahtumiin – isäntien surmaamiseen ja kylän polttamiseen. Lylykorven isoisän kerrottiin olleen ampumassa Metsäkansan isäntiä.

OHJAAJA LEENA SALOSEN MIETTEITÄ ARTO SEPPÄLÄN TEKSTIN POHJALTA, VAPAASTI LAINATEN

Punakaartilainen Sakari karkaa Tampereelta keskeltä sisällissodan verisimpiä taisteluita. Hänen nuorempi veljensä, Akseli on kadonnut, ehkä kaatunut, tai  vain kadonnut… ”Juostaan kotiin, Sakari, juostaan kotiin!” Miehen mieli on sekasorron vallassa, niin myös isänmaa. Veli veljeä vastaan! Veljessota! ”Juostaan kotiin, Sakari!”

Täältä lähdettiin, kotoa, kaksi orpoa, kaupunkiin viitisen vuotta sitten. Akselilla oli päämäärä, se maitolakki. Se lukikin kaiken, mitä käsiinsä sai. Vaan sitten se alkoi, se sota. Olis pitäny juosta kotiin, Akseli, kotiin, silloin. Päässä pyörivät veriset tapahtumat, yhdistyvät toisiinsa, sekoittuvat. Sekin mullikan teurastus Pietolassa ja se likka Ratinanniemessä. Miesten vaatteissa se nauroi ”kiväärin kanssa olisit aikuinen mies…”. Sama likka se oli Ratinanniemessä, naiskaartilainen. ”Kotiin, äidin tykö… älkää jättäkö, juostaan Sakari!

HISTORIA

Eevert Laine, Punakapinan aika Sääksmäen Metsäkansassa, Arvi A. Karisto 1919
Eino Jutikkala, Sääksmäen pitäjän historia 1934

Sääksmäellä kuoli punaisia 586 ja valkoisia noin 30. Yli 300 lasta jäi täys- tai puoliorvoiksi.
Kaikkiaan sisällissota vaati lähes 40 000 henkeä.

METSÄKANSAN KULTTUURISEURA RY

Metsäkansan Kulttuuriseura ry on perustettu 2016. Perustajajäsenet Leena Larva, Anja Soini ja Pertti Lottonen. Hallitus valittu 2017: Leena Larva, lääkäri, puheenjohtaja, Helsinki, Kirsti Kallio, fil.maist., sihteeri, Lempäälä, Debra Gomez-Tapio, jäsen, kuoron johtaja, Valkeakoski, Leena Laine, jäsen, farmaseutti, Valkeakoski