Skip to content

Myös Työväen Musiikkitapahtuma on peruttu tulevana kesänä vallitsevan koronatilanteen johdosta

Hallituksen päätöksen mukaisesti vallitsevassa koronavirustilanteessa Työväen Musiikkitapahtuma joudutaan perumaan heinäkuun lopulta. Päätös on hankala ja surullinen, mutta täysin oikea tässä maailmantilanteessa. Tapahtuma ei halua riskeerata yleisön, artistien eikä henkilökunnan terveyttä missään tilanteessa.

”Tilanne on erittäin surullinen, mutta päätös on täysin vastuullinen tässä vallitsevassa poikkeustilanteessa. Siirrämme katseet nyt tulevaan ja tapahtuma tullaan järjestämään ensi vuonna 29.7.-1.8.2021 ja toivomme, että saamme järjestää sen jälleen UPM Tervasaaren paperitehtaan maisemissa. Toivomme myös, että mahdollisimman moni jo lipun lunastanut siirtäisi lipun käyttämisen ensi vuoteen, mikä luo varmuutta tulevaan.”, sanoo Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja
Tapahtuma käy nyt läpi ohjelmaa ja pyrkii mahdollisuuksien mukaan siirtämään osan niitä ensi vuodelle. Tiedotamme tulevista suunnitelmista tarkemmin syksyn aikana.
Kaikki Työväen Musiikkitapahtumaan 2020 ostetut liput käyvät sellaisenaan myös vuoden 2021 tapahtumaan. Lipun voi myös palauttaa Tiketin toimitusehtojen mukaisesti ja saada lippurahat takaisin Tiketin palvelumaksua lukuunottamatta. Palautusohjeet löytyvät tapahtuman lipunmyyntisivulta www.valmu.com/liput.
Tehtaan pilli soi jälleen vuonna 2021 kun 50. Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään 29.7.-1.8.2021

LISÄÄ UUTISIA

Ikinuoren Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlia vietettiin monipuolisen ohjelmiston ja upeiden esiintyjien voimin!

Työväen Musiikkitapahtumassa koettiin 27. – 31.7. lukemattomia iloisia jälleentapaamisia, kun festivaalia päästiin parin vuoden tauon jälkeen vihdoin viettämään entiseen malliin.Yleisön virratessa runsaslukuisena sisään festivaalialueelle, ilo oli käsinkosketeltavaa. Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhliin osallistui reilusti yli 30 000 kävijää.

Työväen Musiikkitapahtuman lauantai: hengästyttävä kavalkadi huippuartisteja, työväenperinnettä ja spesiaalikonsertteja

Työväen Musiikkitapahtuman pisin tapahtumapäivä 30.7. marssitti UPM Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon miljööseen hengästyttävän kattauksen huippuesiintyjiä, työväenperinnettä ja spesiaalikonsertteja. TMT-Talk keskustelut toivat ohjelmistoon ajankohtaisen lisän.

Juhlakonsertti sukelsi Työväen Musiikkitapahtuman vuosikymmeniin. Hector yhdisti sukupolvet ja vahvat lauluntekijät vakuuttivat.

Työväen Musiikkitapahtuman kolmas päivä juhli tapahtuman puoli vuosisataa kestänyttä taivalta ja nosti esiin upeat suomalaiset lauluntekijät. 50-vuotisjuhlakonsertin solisteina nähtiin mm. Eija Ahvo, Minja Koski, Mikko Perkoila, Harri Saksala, Heikki Salo ja Jani Uhlenius. Hectorin tämän kesän ainoa keikka oman yhtyeen kanssa keräsi valtavan yleisön, ja yhdisti eri sukupolvet laulamaan mukana kaikille tuttuja klassikkolauluja.

Musiikkitapahtuman torstaipäivänä aurinko helli, tehdasmiljöö täyttyi onnellisista ihmistä ja vahvat artistit ilahduttivat

Työväen Musiikkitapahtuman ensimmäinen suuren yleisön päivä alkoi auringonpaisteessa. Kun vuosien tauon jälkeen yleisö virtasi runsaslukuisena sisään festivaalialueelle, ilo oli käsinkosketeltavaa. Tätä oli selvästi odotettu!

Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlat saivat upean startin nuorten ja paikallisten yhtyeiden voimin

Pitkä odotus on ohi – Työväen Musiikkitapahtumaa päästään vihdoin viettämään kasvotusten vanhojen ja uusien ystävien kesken! Festivaalin avasi nuortenohjelma Jylhävaarassa, minkä jälkeen Salakapakan Paikallista Energiaa -illassa nähtiin huikeita esiintyjiä eri genreistä: Säveliä Seurakunnasta, AARO, KQ Groove sekä Nappiverkkarit. Tästä on hyvä jatkaa Musareiden 50-vuotissynttäreiden juhlintaa!