Skip to content

Perjantaina Työväen Musiikkitapahtumassa svengailtiin solidaarisesti

Työväen Musiikkitapahtuman festivaalialue Tervasaaren tehtaan valoissa oli perjantaina täynnä väkeä jo alkuillasta, sillä Suomen valovoimaisimpiin esiintyjiin lukeutuvan Jukka Pojan houkuttelemana paikalle virtasi erityisesti lapsiperheitä ja nuorisoa. Mies on antanut kasvot kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuudelle, joka tekee tasa-arvotyötä Nicaraguassa, Ugandassa ja Somalimaassa. Tapahtuman kävijät voivat tukea järjestön toimintaa ostamalla tapahtuman solidaarisuusrannekkeen.

“Solidaarisuus merkitsee omassa pienoiskosmoksessani kohtuullisuutta sekä lähtökohtaista tasavertaisuutta muiden kanssa tekemisissä ollessa väheksymättä ketään. Laajemmassa kosmoksessa koen solidaarisuuden olevan kulttuurikysymys. Eri kulttuurien sisälläkin on erilaisia kulttuureja. Toivottavasti hamassa tulevaisuudessa pystytään solidaarisuuden kautta luomaa niille yhteistä arvopohjaa,” Jukka Poika pohti keikan jälkeen.

Solidaarisuus sopii myös tapahtumaan saapuneen työministeri Lauri Ihalaisen sanavarastoon. Tapahtumatorilla kiinnostavien keskustelujen pyörteissä iltapäiväänsä viettänyt Ihalainen iloitsee laaja-alaisesta Työväen Musiikkitapahtumasta. Ministerille illan tähti oli Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, jonka konserttia hän odotti innolla vaimonsa Marjan kanssa.

SF Blues juhlii kymmenvuotista taivaltaa tänä vuonna. Nelikymppisen Musiikkitapahtuman juhlayleisö saikin kuulla herkullisia soundeja, kun Suomen kitaristien käkikaartiin kuuluvat Heikki Silvennoinen, Dave Lindholm ja Pepe Ahlqvist pistivät parastaan. Illan tunnelmallisimmasta annista vastasivat Paperitorin lavalla esiintyneet Erin ja puolenyön aikaan aloittanut Pariisin Kevät. PAM-lavalla taas tunnelma oli dynamiittinen, kun muiden muassa Posteljoona & ystävät ja Tundramatiks laittoivat väen hytkymään ja heilumaan.

Työväen Musiikkitapahtuman lauantai on täynnä kiinnostavaa koettavaa aamupäivästä yömyöhään. Päivällä Puu-salissa esitetään Sergei Eisensteinin elokuva Lakko (1924) muusikko Janne Stormin säestämänä. Myllysaaren museon pihassa oleva Tapahtumatori on täynnä puhetta ja tunnelmaa, kun paikan päällä pääsee tutustumaan niin kiinnostaviin järjestöihin kuin yrityksiinkin. Torin keskustelutilaisuudessa kuullaan muiden muassa opetusministeri Jukka Gustafssonin ja kansanedustaja Pia Viitasen näkemyksiä työväenliikkeen tulevaisuudesta. Musiikillisia elämyksiä tarjoavat Pertti Kurikan Nimipäivät, Afrocola, Haloo Helsinki! ja Michael Monroe. Keskiyöllä Kirjaslammen uimalassa lauletaan perinteiset yöyhteislaulut, minkä jälkeen juhlat jatkuvat Kirjaslammen tanssilavan työväen jatkoilla.

LISÄÄ UUTISIA

Ikinuoren Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlia vietettiin monipuolisen ohjelmiston ja upeiden esiintyjien voimin!

Työväen Musiikkitapahtumassa koettiin 27. – 31.7. lukemattomia iloisia jälleentapaamisia, kun festivaalia päästiin parin vuoden tauon jälkeen vihdoin viettämään entiseen malliin.Yleisön virratessa runsaslukuisena sisään festivaalialueelle, ilo oli käsinkosketeltavaa. Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhliin osallistui reilusti yli 30 000 kävijää.

Työväen Musiikkitapahtuman lauantai: hengästyttävä kavalkadi huippuartisteja, työväenperinnettä ja spesiaalikonsertteja

Työväen Musiikkitapahtuman pisin tapahtumapäivä 30.7. marssitti UPM Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon miljööseen hengästyttävän kattauksen huippuesiintyjiä, työväenperinnettä ja spesiaalikonsertteja. TMT-Talk keskustelut toivat ohjelmistoon ajankohtaisen lisän.

Juhlakonsertti sukelsi Työväen Musiikkitapahtuman vuosikymmeniin. Hector yhdisti sukupolvet ja vahvat lauluntekijät vakuuttivat.

Työväen Musiikkitapahtuman kolmas päivä juhli tapahtuman puoli vuosisataa kestänyttä taivalta ja nosti esiin upeat suomalaiset lauluntekijät. 50-vuotisjuhlakonsertin solisteina nähtiin mm. Eija Ahvo, Minja Koski, Mikko Perkoila, Harri Saksala, Heikki Salo ja Jani Uhlenius. Hectorin tämän kesän ainoa keikka oman yhtyeen kanssa keräsi valtavan yleisön, ja yhdisti eri sukupolvet laulamaan mukana kaikille tuttuja klassikkolauluja.

Musiikkitapahtuman torstaipäivänä aurinko helli, tehdasmiljöö täyttyi onnellisista ihmistä ja vahvat artistit ilahduttivat

Työväen Musiikkitapahtuman ensimmäinen suuren yleisön päivä alkoi auringonpaisteessa. Kun vuosien tauon jälkeen yleisö virtasi runsaslukuisena sisään festivaalialueelle, ilo oli käsinkosketeltavaa. Tätä oli selvästi odotettu!

Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlat saivat upean startin nuorten ja paikallisten yhtyeiden voimin

Pitkä odotus on ohi – Työväen Musiikkitapahtumaa päästään vihdoin viettämään kasvotusten vanhojen ja uusien ystävien kesken! Festivaalin avasi nuortenohjelma Jylhävaarassa, minkä jälkeen Salakapakan Paikallista Energiaa -illassa nähtiin huikeita esiintyjiä eri genreistä: Säveliä Seurakunnasta, AARO, KQ Groove sekä Nappiverkkarit. Tästä on hyvä jatkaa Musareiden 50-vuotissynttäreiden juhlintaa!