”Olen todella tyytyväinen siihen, että haastavasta säästä ja kesän suuresta tapahtumatarjonnasta huolimatta saimme hienosti väkeä liikkeelle”, iloitsee tapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja.
Tapahtuma sai yleisöltä positiivista palautetta paitsi toimivista järjestelyistä myös monipuolisesta ohjelmistosta. Festarikansan suosikkeja olivat muun muassa Popeda, Maija Vilkkumaa, Jenni Vartiainen, Viikate, Atomirotta sekä Vuokko Hovatta ja Sinikka Sokka. Paljon kiitosta sai myös tapahtumassa päivänvalon nähnyt uusi ohjelmakokonaisuus Ekakerta – uusien laulujen festivaali, joka kokosi yhteen suuren joukon suomalaisia lauluntekijöitä sekä laulunteosta kiinnostuneita. Erityisen pidettyjä olivat myös liitto-orava Salme Pasi sekä Punatukkaiselle tytölleni -konsertissa loistanut Valkeakosken soittokunta.
– On hienoa, että ihmiset viihtyivät tapahtumassa ja saivat nauttia kaupungin parhaista puolista. Tästä on hyvä lähteä ideoimaan ensi kesän festivaalia. Esiintyjäkiinnityksiäkin on jo tehty, Haapoja kertoo.
Seuraavan kerran tehtaan pilli soi Työväen Musiikkitapahtumassa 28.–31.7.2016, ja ensimmäiset artistikiinnitykset julkistetaan vuoden 2016 alussa.
- Julkaistu 14.08.2015
Työväen Musiikkitapahtuma houkutteli Valkeakoskelle lähes 37 000 festarikävijää
Heinäkuun lopussa järjestetyssä Työväen Musiikkitapahtumassa vieraili neljän päivän aikana yhteensä lähes 37 000 festivaalikävijää. Tapahtuma järjestettiin Valkeakoskella jo 44. kerran, ja festivaalialueena palveli tuttuun tapaan UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon historiallinen pihamaa.
Järjestäjät ovat erittäin tyytyväisiä hyvin sujuneen festivaalin lämpimään tunnelmaan. Tänä vuonna tapahtuma levittäytyi menestyksekkäästi myös Valkeakosken keskustaan houkutellen ihmiset kaupungin sydämeen seuraamaan festivaaliohjelmaa. Ohjelmaa järjestettiin lisäksi muun muassa Sääksmäen kirkossa, joka täyttyi ääriään myöten Club For Fiven konsertissa.
LISÄÄ UUTISIA
Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää
Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000
Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!
Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa.
Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu
Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut.
Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.
Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa
Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.
Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa
Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.