Skip to content

Työväen Musiikkitapahtuma käynnistyy tällä viikolla

Työväen Musiikkitapahtuma käynnistyy tänä torstaina 25.7. Valkeakoskella jo 42. kerran. Festivaalilla esiintyvät muun muassa Ismo Alanko, Jonne Aaron, Von Hertzen Brothers, Punaviesti 40v., Anna Puu, Disco Ensemble, Jesse Kaikuranta, Neljä Ruusua, Pää Kii, Kaj Chydenius, Don Johnson Big Band sekä Aino Venna. Festivaalin viimeisimmät kiinnitykset ovat laulaja-lauluntekijä Kanerva ja trubaduuri Japi Hyökyvaara.

Tapahtuma järjestetään viimeisen kolmen kesän tapaan UPM:n Tervasaaren tehtaan ja Myllysaaren museon piha-alueella, aivan Valkeakosken keskustassa. Festivaalia kehitetään vuosi vuodelta ekologisemmaksi, solidaarisemmaksi ja esteettömämmäksi. Viime vuonna Työväen Musiikkitapahtuma ylsi kävijäennätykseensä, kun 42 000 kävijää täytti UPM:n Tervasaaren tehtaan pihamaan ja muun festivaalialueen.

Ohjelmistossa myös asiaohjelmaa ja arvovaltaisia puhujia

Asiaohjelmaa ei ole unohdettu tämänkään vuoden tapahtumassa. Ammattiliitto Pro järjestää lauantaina paneelikeskustelun, jossa merkittävät asiantuntijat Anne Berneristä Lasse Laatuseen pohtivat työelämän arvoja maustaen keskustelua erilaisilla taustoillaan. Samana päivänä järjestetään myös TSL:n keskustelutilaisuus Ihmiskasvoinen kapitalismi, johon ottavat osaa eri puolueiden edustajat yhdessä Jussi Raittisen kanssa.

Festivaalin lavoille nousee myös ministereitä. Perjantaina järjestettävissä festivaalin avajaisissa tervehdyksensä saapuu esittämään peruspalveluministeri Susanna Huovinen. Tapahtuman lauantai-illassa puolestaan julkistetaan Reino Helismaa -palkinnon saaja, jolle Työväen Sivistysliiton TSL:n myöntämän tunnustuksen antaa asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen yhdessä toimittaja Jake Nymanin kanssa.

Konserttien ja asiaohjelman lisäksi tapahtuman ohjelmistossa on myös muun muassa harrastelijataiteilijoita, näytelmää, lasten taidetta, sirkusta, näyttelyitä, yhteislaulua ja lavatanssia. Suurella ilmaisten tapahtumien määrällä, edullisilla lippujen hinnoilla sekä esteettömillä kulkureiteillä on haluttu varmistaa, että kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus päästä osalliseksi tapahtumaan.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.