Skip to content

Työväen Musiikkitapahtumaan lisää huippuesiintyjiä läheltä ja kaukaa

Uusina kiinnityksinä mm. J. Karjalainen, Kaisa Korhonen, Martin Alvarado sekä Olavi Uusivirta

Heinäkuussa Valkeakoskella järjestettävä Työväen Musiikkitapahtuma julkaisee lisää ohjelmistoaan pitkin kevättä joka kuukauden 15. päivä. Festivaalin huhtikuun esiintyjäkiinnityksiin lukeutuvat muun muassa legendaarinen J. Karjalainen, juuri uuden levyn julkaissut Olavi Uusivirta, Pirkanmaan festivaalien vuoden Lähiartisti Laura Moisio sekä näyttelijä-laulaja Kaisa Korhonen, joka esiintyy tapahtumassa yhdessä Duo Ari Nummisen & Hannu Kellan sekä jousikvartetin kanssa. Korhonen nousi jo 60-luvulla kulttuuriradikaalin laulun keulakuvaksi. Hän teki läpimurtonsa laulajana vuonna 1964 Lilla Teaternin O-Pop -iltamissa. Tänä vuonna tästä tulee kuluneeksi siis jo pyöreät 50 vuotta.

Esiintyjiä myös Argentiinasta, Iso-Britanniasta sekä Valkeakoskelta

Työväen Musiikkitapahtumassa nähdään joka vuosi myös kansainvälistä ohjelmaa. Festivaalin tämän kesän ulkomaalaisvahvistukset ovat Iso-Britanniasta kotoisin oleva punkrokkari Louise Distras sekä argentiinalainen tangotaituri Martin Alvarado, joka esiintyy tapahtumassa yhdessä pianoa ja bandoneonia soittavan Mikko Heleniuksen kanssa. Alvarado on yksi Argentiinan merkittävimmistä tangolaulajista ja häntä on kuvailtu muun muassa 2000-luvun tangoäänenä.

Tapahtuman tämän kesän paikalliseen ohjelmakaartiin lukeutuvat puolestaan suomenkielistä rokkia tarjoileva Köyhät Pojat, laulaja-näyttelijä Titi Kruus säestäjänään Antti Mäkelä sekä rytmipoppoo OJS solisteinaan Lili Lambert, Heini Ikonen & Johanna Kyykoski.

Työväen Musiikkitapahtuman jo aikaisemmin julkaisemiin esiintyjiin lukeutuvat myös muun muassa Eppu Normaali, Juha Tapio, Softengine, Eini & Boogie, Muska, Jonna Tervomaa, Herra Ylppö & Ihmiset, Heikki Silvennoinen, Paleface & Räjähtävä Nyrkki, Rockwalli, Kari Peitsamo, Maarit, Eva & Manu, Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet, Jaakko Laitinen & Väärä Raha sekä Jukka Takalon Maakinen Mysteeri Trio. Kaikki jo julkaistut ohjelmatiedot löytyvät festivaalin verkkosivuilta osoitteesta www.valmu.com.

Tehtaan pilli soi 24.–27.7.2014 Valkeakoskella

Työväen Musiikkitapahtuma on UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon uniikissa miljöössä järjestettävä perinteikäs festivaali. Tapahtuma tarjoilee jo 43. kerran hittejä, rytmejä, aatetta ja asiaa koko perheelle – työväenmusiikin helmiä tietenkään unohtamatta. Festivaalin pääyhteistyökumppanit ovat Ammattiliitto Pro sekä Valkeakosken kaupunki.

Festivaalin järjestää voittoa tavoittelematon Työväen Musiikkitapahtuma ry ja sen toimintaa kehitetään vuosi vuodelta ekologisemmaksi, esteettömämmäksi sekä solidaarisemmaksi. Yhdistyksen toimintaan lukeutuvat myös muun muassa Kulttuuripaja Jylhävaara, Kirjaslammen tanssilava sekä heinäkuun ensimmäisenä lauantaina järjestettävä Kirjazz-tapahtuma.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.