Skip to content

Työväen Musiikkitapahtumassa esiintyvä Ville Leinonen Pirfest ry:n vuoden 2015 Lähiartistiksi

Pirkanmaan festivaalit – Pirfest ry:n hallitus on nimittänyt muusikko Ville Leinosen verkostonsa toiseksi Lähiartistiksi.

Mikä Lähiartisti?

Nimittämällä Lähiartistin Pirkanmaan festivaalit – Pirfest ry haluaa tuoda esiin tuoretta pirkanmaalaista taidetta ja kulttuuria ja vahvistaa alueen kulttuuri-identiteettiä. Lähiartistiksi valitaan ajankohtainen ja vetovoimainen taiteilija, joka saa nimityksensä kautta tukea uralleen ja tekee samalla Pirkanmaan festivaaliverkostoa tunnetuksi. Pirkanmaan festivaalien verkostoon kuuluu 37 laadukasta kulttuurifestivaalia, jotka edustavat kattavasti taiteen eri aloja.

Kulttuuria lähiöön

Verkoston toiseksi lähiartistiksi valittu muusikko Ville Leinonen työllistyy vuodeksi Opetus- ja Kulttuuriministeriön myöntämällä tuella. Lähiartistivuoden aikana Leinonen kiertää vaihtuvan taiteilijatiimin kanssa esiintymässä Pirkanmaan kunnissa ja kaupungeissa, erityisesti alueilla joissa taidetarjonta on vähäisempää. Lähiartistin avulla Pirkanmaan festivaalit haluaa vahvistaa yhteisöllisyyttä lähiöissä ja haja-asutusalueilla ja lisätä asukkaiden kiinnostusta taidetta kohtaan. Vuoden 2014 Lähiartistina toimi laulaja-lauluntekijä Laura Moisio.

Ville Leinonen (s. 1975) on Tampereella asuva laulaja-lauluntekijä, joka on juuri julkaissut laulelmahenkisiä pop-kappaleita sisältävän ISI-albumin. Leinosen ensimmäinen pitkäsoitto Raastinlauluja julkaistiin vuonna 1997, josta käynnistyi hänen monipuolinen ja omaleimainen uransa.

Lähiartistin julkistusjuhlaa vietetään Kahvila Nekalan Katiskassa keskiviikkona 15.4. klo 17. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Ohjelmassa mm. lähiartistin esiintyminen.

LISÄÄ UUTISIA

Ikinuoren Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlia vietettiin monipuolisen ohjelmiston ja upeiden esiintyjien voimin!

Työväen Musiikkitapahtumassa koettiin 27. – 31.7. lukemattomia iloisia jälleentapaamisia, kun festivaalia päästiin parin vuoden tauon jälkeen vihdoin viettämään entiseen malliin.Yleisön virratessa runsaslukuisena sisään festivaalialueelle, ilo oli käsinkosketeltavaa. Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhliin osallistui reilusti yli 30 000 kävijää.

Työväen Musiikkitapahtuman lauantai: hengästyttävä kavalkadi huippuartisteja, työväenperinnettä ja spesiaalikonsertteja

Työväen Musiikkitapahtuman pisin tapahtumapäivä 30.7. marssitti UPM Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon miljööseen hengästyttävän kattauksen huippuesiintyjiä, työväenperinnettä ja spesiaalikonsertteja. TMT-Talk keskustelut toivat ohjelmistoon ajankohtaisen lisän.

Juhlakonsertti sukelsi Työväen Musiikkitapahtuman vuosikymmeniin. Hector yhdisti sukupolvet ja vahvat lauluntekijät vakuuttivat.

Työväen Musiikkitapahtuman kolmas päivä juhli tapahtuman puoli vuosisataa kestänyttä taivalta ja nosti esiin upeat suomalaiset lauluntekijät. 50-vuotisjuhlakonsertin solisteina nähtiin mm. Eija Ahvo, Minja Koski, Mikko Perkoila, Harri Saksala, Heikki Salo ja Jani Uhlenius. Hectorin tämän kesän ainoa keikka oman yhtyeen kanssa keräsi valtavan yleisön, ja yhdisti eri sukupolvet laulamaan mukana kaikille tuttuja klassikkolauluja.

Musiikkitapahtuman torstaipäivänä aurinko helli, tehdasmiljöö täyttyi onnellisista ihmistä ja vahvat artistit ilahduttivat

Työväen Musiikkitapahtuman ensimmäinen suuren yleisön päivä alkoi auringonpaisteessa. Kun vuosien tauon jälkeen yleisö virtasi runsaslukuisena sisään festivaalialueelle, ilo oli käsinkosketeltavaa. Tätä oli selvästi odotettu!

Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlat saivat upean startin nuorten ja paikallisten yhtyeiden voimin

Pitkä odotus on ohi – Työväen Musiikkitapahtumaa päästään vihdoin viettämään kasvotusten vanhojen ja uusien ystävien kesken! Festivaalin avasi nuortenohjelma Jylhävaarassa, minkä jälkeen Salakapakan Paikallista Energiaa -illassa nähtiin huikeita esiintyjiä eri genreistä: Säveliä Seurakunnasta, AARO, KQ Groove sekä Nappiverkkarit. Tästä on hyvä jatkaa Musareiden 50-vuotissynttäreiden juhlintaa!