Skip to content

Umberto Marcato palaa Kirjaslammelle lauantaina

JULKAISTU: 16.7.2014

Kirjaslammen tanssilavalla Valkeakoskella vietetään lauantaina 19.7. tanssimusiikin ja nostalgian juhlaa. Tuolloin estradille nousee legendaarinen Umberto Marcato. Italialainen kultakurkku nautti suurta suosiota ja kiersi tiuhaan tanssilavoja Suomessa varsinkin 50- ja 60-luvulla.

Nykyisin Ruotsissa asuva Marcato astuu valokeilaan yhdessä Miso Misicin sekä orkesteri Niskalenkin kanssa. Tanssit alkavat kello 20, ja liput voi hankkia tanssilavalta. Edellisen kerran Marcato esiintyi Kirjaslammella juhannusaattona vuonna 1962. Herran paluun kunniaksi kaikki samana vuonna syntyneet pääsevät tansseihin puoleen hintaan.

Kirjaslammella tanssitaan koko kesä

Viehättävä Kirjaslammen tanssilava sijaitsee luonnonkauniissa maisemissa kävelymatkan päässä Valkeakosken keskustasta. Kirjaksen tanssikausi käynnistyi kesäkuun alussa ja jatkuu elokuun loppuun asti. Tanssilavalla palvelevat viehättävät ravintolat Upea ja Kapea terasseineen. Vanhanajan tanssipaikka on rakennettu jo 1950-luvun alussa, ja sen on suunnitellut Esko Aro.

Register Here to Attend

Fill in the form, or, if you prefer, Send Us An Email