Skip to content

Valkeakoskella Työväen Musiikkitapahtumassa juhli tänä vuonna 38 000 juhlijaa

Valkeakoskella vuosittain järjestettävä kaupunkifestivaali keräsi tänäkin vuonna mahtavan yleisön. Ohjelmisto koostui tuttuun tapaan huippuartistien keikoista, lastentapahtumista, kulttuurista, keskustelutilaisuuksista, urheilusta, valokuvataiteesta ja kirjallisuudesta. 

Tapahtuma-alueen aurinkovarjot ja istumapaikat olivat viikonlopun aikana kovassa käytössä. Alueella mitattiin lauantaina yli 32 asteen lämpötila. Lauantaina aurinko ehti juuri painua Tervasaaren paperitehtaan taakse kun Ellinoora aloitti keikkansa ja pian koko kenttä oli täynnä väkeä. Ellinooran keikalla alkanutta yhteislaulua jatkettiin myös Sananvapauden torille siirtyneillä Yöyhteislauluilla ja Salakapakan Los Salsanismon hikisissä salsabileissä. 
Viikonlopun kohokohtia olivat tapahtumaa varten kootut teemakonsertit. Mari Rantasilan johtama Kiihkeät tuulet – Naiset ja erotiikka käsitteli musiikkibisneksen ja yhteiskunnan seksismiä ja naisten oikeutta seksuaalisuuteen. Seksipositiivisia kappaleita esittivät Rantasilan lisäksi Erin, Mira Luoti ja Minä ja Nieminen -yhtyeestä tuttu Henrika Nieminen. Konsertissa kuultiin itseoikeutetusti mm. Kikan ja Madonnan kappaleita, mutta konsertissa ensiesityksensä sai myös 4 uutta kappaletta. Laulut Känniseksiä (Mari Rantasila), Minä tulen (Mira Luoti), Laura Lee (Henrika Nieminen) ja Ylös (Erin) olivat esittäjiensä tekemiä ja saivat yleisöltä innostuneen vastaanoton.  
Työväenlaulu Jazz oli UMO Helsinki Jazz Orchestran sekä Vuokko Hovatan, Jesse Kaikurannan ja Club for 5 -orkesterista tunnetun valkeakoskilähtöisen Juha Viitalan yhteiskonsertti. 16-henkinen orkesteri taikoi tunnetuista työväenlauluista upeita jazzia, maailmanmusiikkia ja soulia yhdistäviä sovituksia. Konsertti oli äärimmäisen onnistunut ja sille toivottiin yleisöstä useaan otteeseen jatkoa. Myös lauantaina esiintynyt Pepe Willberg oli räätälöinyt ohjelmistonsa tapahtumaa varten ja Paperitorilla saatiin nauttia lähes puolitoista tuntia Willbergin ikivihreitä hittejä.
Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään jälleen ensi vuonna 23.-26.7.2020.

LISÄÄ UUTISIA

Ikinuoren Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlia vietettiin monipuolisen ohjelmiston ja upeiden esiintyjien voimin!

Työväen Musiikkitapahtumassa koettiin 27. – 31.7. lukemattomia iloisia jälleentapaamisia, kun festivaalia päästiin parin vuoden tauon jälkeen vihdoin viettämään entiseen malliin.Yleisön virratessa runsaslukuisena sisään festivaalialueelle, ilo oli käsinkosketeltavaa. Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhliin osallistui reilusti yli 30 000 kävijää.

Työväen Musiikkitapahtuman lauantai: hengästyttävä kavalkadi huippuartisteja, työväenperinnettä ja spesiaalikonsertteja

Työväen Musiikkitapahtuman pisin tapahtumapäivä 30.7. marssitti UPM Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon miljööseen hengästyttävän kattauksen huippuesiintyjiä, työväenperinnettä ja spesiaalikonsertteja. TMT-Talk keskustelut toivat ohjelmistoon ajankohtaisen lisän.

Juhlakonsertti sukelsi Työväen Musiikkitapahtuman vuosikymmeniin. Hector yhdisti sukupolvet ja vahvat lauluntekijät vakuuttivat.

Työväen Musiikkitapahtuman kolmas päivä juhli tapahtuman puoli vuosisataa kestänyttä taivalta ja nosti esiin upeat suomalaiset lauluntekijät. 50-vuotisjuhlakonsertin solisteina nähtiin mm. Eija Ahvo, Minja Koski, Mikko Perkoila, Harri Saksala, Heikki Salo ja Jani Uhlenius. Hectorin tämän kesän ainoa keikka oman yhtyeen kanssa keräsi valtavan yleisön, ja yhdisti eri sukupolvet laulamaan mukana kaikille tuttuja klassikkolauluja.

Musiikkitapahtuman torstaipäivänä aurinko helli, tehdasmiljöö täyttyi onnellisista ihmistä ja vahvat artistit ilahduttivat

Työväen Musiikkitapahtuman ensimmäinen suuren yleisön päivä alkoi auringonpaisteessa. Kun vuosien tauon jälkeen yleisö virtasi runsaslukuisena sisään festivaalialueelle, ilo oli käsinkosketeltavaa. Tätä oli selvästi odotettu!

Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlat saivat upean startin nuorten ja paikallisten yhtyeiden voimin

Pitkä odotus on ohi – Työväen Musiikkitapahtumaa päästään vihdoin viettämään kasvotusten vanhojen ja uusien ystävien kesken! Festivaalin avasi nuortenohjelma Jylhävaarassa, minkä jälkeen Salakapakan Paikallista Energiaa -illassa nähtiin huikeita esiintyjiä eri genreistä: Säveliä Seurakunnasta, AARO, KQ Groove sekä Nappiverkkarit. Tästä on hyvä jatkaa Musareiden 50-vuotissynttäreiden juhlintaa!